Olen palvellut monenlaisissa tehtävissä sekä seurakunnassa että seurakuntien ulkopuolella. Mukaan on mahtunut myyntiä ja markkinointia, teologian opintoja, seurakuntatyötä “vauvasta vaariin” luterilaisessa kirkossa, vapaakirkossa ja helluntailiikkeen parissa. Näin minusta on kehkeytynyt sisällöntuotannon ammattilainen, ammattinsa osaava valokuvaaja, inspiroiva ja herättelevä puhuja.

45 vuotta pienillä paikkakunnilla asuneena ja 25 vuotta pienissä seurakunnissa palvelleena, pienet paikkakunnat ja pienet seurakunnat ovat lähellä sydäntäni: pienten seurakuntien haasteet ovat tuttuja ja olen löytänyt niihin myös ratkaisuja.

Opetukseni ja toimintani on paikallista seurakuntaa tukevaa ja eteenpäinvievää.

Tarvitsetteko innoitusta tai vaihtelua seurakunnan ohjelmaan. Toteutan:

  • opetus- ja koulutuspaketteja esimerkiksi rukousiltaan, naistenpäivään, sunnuntain tilaisuuteen tai
  • koulutuspäiviä tai tilaisuuksien sarjoja

Tarvitsetteko vinkkejä ja vaihtelua seurakunnan kotisivuille tai sosiaalisen median kanaviin? – Tuotan

  • sisältöä kotisivuille ja sosiaaliseen mediaan sekä koulutusta aihepiiristä. Yhteistyöseurakunnille kuvapankista upeita luontokuvia ja hengelliseen aihepiiriin liittyviä kuvia seurakunnan käyttöön “kaupan päälle”.

Tarvitsetteko sijaista? – Tai ei aivan vielä ole valmiutta palkata työntekijää?

Aikataulujeni puitteissa voin tarvittaessa

  • sijaistaa työntekijää – ja
  • miltä kuulostaisi jatkoaika uuden työntekijän hakuaikaan (ts. sinä aikana, kun uutta työntekijää haetaan, tilaisuudet ja muutkin seurakunnan rutiinit hoituvat vankalla kokemuksella)
  • “osa-osa-osa-aikainen” työ (esim. kerran kuukaudessa tai kahdessa)?

Ovatko polut koulumaailmaan umpeutuneet? – Tarvitsetteko apua ja konsultaatiota lapsi- ja nuorisotyön käynnistämiseen?

Työurastani suuren osan olen tehnyt lasten ja nuorten maailmassa sekä seurakunnassa että kunnan/kaupungin palveluksessa: lapsi- ja nuorisotyötiimin vetäjänä, koulunkäynnin ohjaajana, uskonnontuntiopettajana, nuoriso-ohjaajana, oppilaitospastorina.

Olen menestyksekkäästi avannut koulutyötä alueilla, joissa sitä ei aikoihin ole tehty.


Opetukseni kumpuaa elämänkokemuksesta ja syvällisestä Raamattuun paneutumisesta.

Opetukseni on jykevää, elämänläheistä ja rohkaisevaa. Opetukseni painottuu seurakunnan toiveiden ja tarpeiden mukaan esimerkiksi

  • rukoukseen
  • armolahjoihin
  • tavoittavaan työhön tai
  • seurakuntakasvun kipukohtiin

Opetuksen painopiste on siinä, kuinka viemme luetun, kuullun ja opitun arkeen.

Jos seurakunnalle sopii, opetus on toiminnallista ja käytännönläheistä. Silloin seurakunnallekin jää enemmän vierailustani.

Tarjolla myös 4 tunnin

  • koulutus tehokkaasta sisällöntuotannosta pienellä budjetilla/pienellä porukalla Vahvasti verkossa -teemalla. Koulutuksesta jää sijoitetun rahan veroinen setti tukemaan seurakuntanne näkyvyyttä (sosiaalisessa) mediassa erityisesti seurakuntanne tavoittavaa työtä ajatellen. Käymme läpi vaikuttavan sisällöntuotannon perusperiaatteet. Saatte heti käytäntöön pistettäviä vinkkejä vaikuttavaan sisällöntuotantoon.
  • seurakuntaa vahvistava päivä tavoittavasta työstä, rukouksesta, armolahjoista ja seurakunnan kipupisteistä

Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan ja Itä-Uusimaan alueella voi ostaa työpanostani koulutyöhön. – Tällä hetkellä näin tekee 10 itäsuomalaista helluntaiseurakuntaa.

Tammikuussa 2019 vuosien tuskailu “pastoraatin” ja yrittäjyyden välillä sai mielenkiintoisen ratkaisun: Laskutan työstäni yritykseni kautta ja huolehdin itse yrittäjän velvoitteista. Työn tilaajalle tämä on helppoa. Maksatte sovitun, laskutettavan summan ja viette laskun kirjanpitoonne oikeaan lokoseen.

Hinnastoni on yksinkertainen

  • hinnat sisältävät matkakulut ja arvonlisäveron, 24 %
  • eikä niihin lisätä “palkan sivukuluja
  • viikonloppuna saatte “kaksi yhden hinnalla” ts. Pauliina & Arto matkaavat yhdessä ja pitävät yhdessä esim. koulutustilaisuuden

Iltatilaisuus ja 4 h koulutus valitsemistanne aiheesta (esim. pe-la tai la-su):

  • Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Uusimaa (mukaan lukien Itä- ja Länsi-Uusimaa) 600 €
  • Päijät-Häme, Savo, Satakunta 650 €
  • Muut maakunnat: Kysy tarjous!

Iltatilaisuus, arkena

  • Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala,
  • Uusimaa (mukaan lukien Itä- ja Länsi-Uusimaa) 250 €
  • Päijät-Häme, Savo, Satakunta 300 €
  • Muut maakunnat: Kysy tarjous!

Koulutyöpäivä (4-5 koulutuntia)

  • Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Uusimaa (mukaan lukien Itä- ja Länsi-Uusimaa, ellei entuudestaan ole Koulupalvelun työntekijän työaluetta) 250 € (1.7. 2019 alkaen, siihen saakka 200 €)

Iltatilaisuus, la-su

  • Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Uusimaa (mukaan lukien Itä- ja Länsi-Uusimaa) 300 €
  • Päijät-Häme, Savo, Satakunta 350 €
  • Muut maakunnat: Kysy tarjous!

Koulutustilaisuus 6 h

  • Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Uusimaa (mukaan lukien Itä- ja Länsi-Uusimaa) 500 €
  • Päijät-Häme, Savo, Satakunta 550 €
  • Muut maakunnat: Kysy tarjous!

Sisällöntuotanto 1 pv

  • etätyönä 8 h
  • 1-1,5 päivää riittää mainiosti pienen seurakunnan kuukauden tarpeisiin
  • sisältää materiaalin suunnittelun
  • sosiaalisen median päivitykset 2-3 krt viikossa (Facebook ja Instagram)
  • kotisivupäivityksen (uuden tiedon lisääminen + vanhan poistaminen + säännölliset hartauskirjoitukset) 1 krt viikossa
  • 200 €
  • “kaupan päälle”: kuvapankin kuvat seurakunnan käyttöön