Tehtävämme on istuttaa toivottomaan sydämeen (ikuinen) toivo

Otteita itsenäisyyspäivän 2020 puheesta Luumäen Saalemissa:

6.12. juhlimme itsenäistä Suomea.  – Tänään 6.12. on joulukuun ensimmäinen sunnuntai. Suomalaisissa helluntaiseurakunnissa vietämme perinteisesti kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina ehtoollista. Lisäksi vietämme 2. adventtisunnuntaita. Tänä vuonna nämä kolem juhlaa yhdistyvät poikkeuksellisissa oloissa. Sen mukaan, missä osassa Suomea asumme, meitä koskevat erilaiset määräykset. Täällä Etelä-Karjalassa paikallisen sairaanhoitopiirin suositus on välttää tapahtumien järjestämistä ja rajoittaa kasvokkain kohtaamiset minimiin.

Tilanne herättää meissä monenlaisia tunteita.:

  • Toisille meistä kasvokkain kohtaaminen on viikon ja kuukauden kohokohta. Tuntuu ikävältä, kun emme pääse yhteiseen kokoontumiseen. 
  • Toisista meistä saattaa tuntua hyvinkin yksinäiseltä, kun kohtaamiset ovat minimissä. 
  • Pohdintaa herättää myös se, miten parhaalla mahdollisella voimme toimia arkisessa elämässä kaiken keskellä. 
  • Toisia meistä askarruttaa oma ja toisten turvallisuus, se että en saata itseäni ja toista alttiiksi tartunnalle. 
  • Muistoissa voi olla 3 kuukautta viime keväältä ja kysymys: Kuinka kauan tämä jatkuu? Ja ehkä pahinta, kun emme tiedä vastausta.

Saat olla kaikkine tuntoinesi tässä juuri nyt. Olla epävarma. Peloissasi. Kaipaava. Stressaantunut. Huolissasi. Samalla Jumalan hoidettavana.

Pian vietämme joulua Jeesuksen syntymän muistoksi.

Joulun perimmäinen sanoma avautuu Jumalan ihmisen elämään osallistuvan läsnäolon ja rakkauden kautta.

Jeesuksen syntymän jälkeen enkelit ylistivät Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Luuk. 2: 14

Jumala rakastaa sinua. Hänellä on sinua kohtaan hyvä tahto.

Keskellä epävarmaa ja ahdistavaakin aikaa Jumala puhui profeetta Jeremialle tämän sanan:

Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Jer. 29: 11

Profeetta Jesaja puolestaan kirjoitti:

Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.

Jes. 43: 1b, 2

Niin on myös meidän aikanamme. Vaikka elämme keskellä painetta, pelkoa ja epävarmuutta.

Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan. Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu:

– Siksi ylistän sinua kansojen keskellä,

laulan kiitosta sinun nimellesi.

Ja edelleen:

– Riemuitkaa, kansat, yhdessä hänen kansansa kanssa.

Ja vielä:

– Kiittäkää Herraa, kaikki kansat!

Ylistäkää häntä, kansakunnat!

Jesaja taas sanoo:

– Iisain juuresta nousee verso,

joka kohoaa kansojen hallitsijaksi.

Häneen kansat panevat toivonsa.

Room. 15: 9-12

Hän olkoon niin sinun kuin minunkin toivo – ja myös kansamme toivo tänä itsenäisyyspäivänä.

Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Room. 15: 13

Kypsynyt usko

Ajatus lähti liikkeelle keskustelusta, jossa pitkään uskon tietä kulkenut henkilö toi esiin kaipauksen samaan intoon ja rakkauteen, jota hän koki juuri uskoon tultuaan.

Jäin pohtimaan, onko tuollainen ylipäätään mahdollista tai tarkoituksenmukaista. 

Nimittäin vakaus kuuluu kypsyyteen ja kypsyys on aikuisen uskon tavoitetila.

Kypsyys syntyy

  • kasvuprosessin kautta
  • ajan myötä
  • monen vaiheen kautta.

Kasvuun kuuluu

  • eteneminen
  • tasanteet
  • kriisit. 

Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa.

Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa

1 Piet. 1: 6-8

Kohdassa puhutaan kiusauksista tai koettelemuksista sen mukaan, mitä Raamatun käännöstä pidämme käsissämme. Kreikankielisessä Raamatussa käytetään sanaa, jossa joka tarkoittaa ´muun muassa ´johdonmukaisuuden ja kestävyyden koettelemista. Näin ollen kysymys on tilanteesta, jossa joudumme valitsemaan, olemmeko kestäviä ja johdonmukaisia uskossamme.

Tässä kaikessa syntyy kypsynyt usko ja kirkastunut ilo.

Vakaus ja kypsyys ei vie pois intoa, uskoa ja uskallusta. Vakaus ja kypsyys vie innon, uskon ja uskalluksen uudelle, kypsemmälle, vahvemmalle ja kestävämmälle tasolle.

Loogisesti aikuinen ihminen jaksaa enemmän kuin lapsi. Hän kykenee nostamaan isompia taakkoja ja kantamaan niitä pidempiä matkoja. Harjoitus vielä lisää kestävyyttä ja kantokykyä.

Sama pätee uskoon.

Raamatussa kuvataan muutamia nuoria uskon ihmisiä. Keitä sinulle muistuu mieleen? (Pohdinnassamme löysimme Daavidin ja Marian. Löysimme myös Joosuan ja Joosefin – ja totesimme, että Raamatussa kohtaamme heidät myös uskon tien myöhemmässä vaiheessa.)

Raamatun ajan kulttuuriin kuului iän ja kypsyyden arvostus. Nuoruus ja dynaamisuus saattoi olla vahvuus vaikkapa sodassa. Elämän viisaus tuli iän myötä ( jos oli tullakseen) ja sitä arvostettiin.

Ikä ei sulkenut myöskään pois ns. ihmeitä aikaan saavaa uskoa. Keitä iäkkäitä uskon ihmisiä muistat? Abraham, Saara, Mooses, Joosua, Kaaleb, Elia, Johannes,…

Joosuan 14. luvusta löydämme kertomuksen Kaalebista:

Kaleb, Jefunnen poika, sanoi hänelle: »Sinähän tiedät, mitä Herra sanoi Moosekselle, Jumalan miehelle, sinusta ja minusta, kun olimme Kades-Barneassa.

Minä olin neljänkymmenen vuoden ikäinen, kun Herran palvelija Mooses lähetti minut vakoilemaan tätä maata, ja vilpittömin mielin minä toin hänelle rohkaisevan viestin.Toverini, jotka olivat käyneet siellä minun kanssani, lannistivat kansan rohkeuden, mutta minä pysyin uskollisena Herralle, Jumalalleni.

Silloin Mooses vannoi tämän valan: ’Se maa, jossa kävit, kuuluu ikuisesti sinulle ja jälkeläisillesi, koska olet uskollisesti seurannut Herraa, minun Jumalaani.’ Kuten näet, Herra on pitänyt lupauksensa. Hän on antanut minun elää ne neljäkymmentäviisi vuotta, jotka ovat kuluneet siitä, kun hän puhui tästä Moosekselle, koko sen ajan, jonka Israel vaelsi autiomaassa. Minä olen nyt kahdeksankymmenenviiden vuoden ikäinen.

Olen vieläkin yhtä vahva kuin silloin, kun Mooses lähetti minut. Voimani ovat yhä tallella, ja jaksan taistella niin kuin ennenkin.

Anna siis minulle se vuoristo, josta Herra tuona päivänä puhui. Sinähän kuulit silloin, että siellä on suuria, varustettuja kaupunkeja, joissa asuu anakilaisia. Ehkä Herra on minun kanssani, niin että pystyn kukistamaan heidät, kuten hän on luvannut.»

Joosua 14: 7-12

Kaaleb oli uskon ihminen.

  • Hän näki sen, mitä monet muut eivät nähneet.
  • Hän uskoi silloin, kun monet muut eivät uskoneet.

Tässä oli syy siihen, että nimenomaan Kaaleb yhdessä Joosuan kanssa sai kansan johdettavakseen kansan tulevaisuuden kannalta kriittisellä hetkellä.

Anna minulle tämä vuoristo.

Oikeastaan Kaaleb sanoi: anna minulle ja minun jälkeeni tuleville. Ja hän sanoi: Anna minulla se, missä Jumala on puhunut.

Jumala on synnyttänyt meissä kypsää uskoa. Hän haluaa jatkaa kanssamme prosessia.

Aikammet tarvitsee vakaita, järkähtämättömiä uskon ihmisiä. Heitä, jotka 

  • seisovat Jumalan ja Hänen Sanansa lupauksissa silloinkin, kun kukaan muu tai ani harvat seisovat. 
  • ovat valmiit etenemään, kun kukaan muu tai ani harvat etenevät. Valtaamaan alueita, kun kukaan muu tai ani harvat sitä haluavat tai siihen kykenevät. 
  • ovat valmiit vetoamaan Jumalan lupauksiin, silloin kun ani harvat vetoavat…ja tuntuu olevan liian myöhäistä. 

Kaaleb edusti nk vanhaa sukupolvea ja oli yli puolet vanhempi heitä, jotka olivat hänen kanssaan. 

Myös nk. vanha polvi voi omistaa Jumalan lupaukset, jotka ovat antanut odotuttaa itseään. 

Joosua siunasi Kalebin, Jefunnen pojan, ja antoi hänelle perintömaaksi Hebronin. Näin kenasilainen Kaleb, Jefunnen poika, sai Hebronin omakseen, koska hän uskollisesti seurasi Herraa, Israelin Jumalaa. Se kuuluu hänen suvulleen vielä tänäkin päivänä.

Joosua 14: 13,14

Ajassamme aistin kasvavan pelon. Oma mielipiteeni on, että meidän tulee toimia viisaasti ja esivaltaa kunnioittaen/ ulkopuoliset huomioonottaen JA välttää sitä, että pelko tarttuu. 

Luin vastottain otsikon: Korona menee aivoihin. Artikkelissa kerrottiin, miten Covid 19 -virus menee hengitysteiden kautta aivoihin ja saa tuhoa. Tässä hetkessä ajattelen, että korona menee aivoihin myös toisella tavalla: Olen törmännyt hyvinkin erikoisiin ja kyseiselle ihmiselle epätavanomaiseen käyttäytymiseen, jolle en keksi mitään muuta syytä kuin pitkittynyt koronapoikkeustila.

Tuntuu kuin korona eristäisi, hajottaisi, asettaisi vastakkain, stressaisi, … veisi näkökyvyn, veisi toivon.

Tämän takia se, että on meitä, jotka olemme nähneet tuulet, tuiskut ja tyvenet, olemme tarpeellisia tässä ajassa. Ja meidän ydintehtävämme on istuttaa (ikuinen) toivo ihmisen sydämiin.

Kun olot käyvät ahtaiksi ja ihmiset ovat maahan lyötyjä, katsomme asioita uskon kautta ja istutamme toivottomaan sydämeen pylvään, jonka nimi on: se on mahdollista.

Kris vallotton

Leave a Reply