Vaikeaa, vaikeaa.., Jumala..?

Elämässä tulee tilanteita, joissa huomaa oman rajallisuutensa: Kerta kaikkiaan omat kyvyt, neuvokkuus, ja muu vastaava ei riitä ratkaisemaan edessä olevaa tilannetta. Tilanne tuntuu mahdottomalta.

Yksi mielikohtiani Raamatussa on kertomus Elisasta, profeetasta, joka joutui tarkkakorvaisuutensa (Jumalan puoleen) ja tarkkasanaisuutensa (tuodessaan täsmäviestejä Jumalalta) erikoiseen – ja haastavaan tilanteeseen. Kertomus löytyy 2. Kuninkaiden kirjan luvusta 6.

Tapahtuman tausta on Israelin ja Syyrian välisissä kahnauksissa, joissa profeetta Elisalla on neuvonantajan rooli. Elisa kertoo Jumalan neuvot Israelin kuninkaalle ja näin auttaa Israelin joukkoja strategisesti oikeisiin valintoihin. 

Syyrian kuningas alkaaepäillä, että heidän omissa joukoissaan on “vasikka” tai vakooja. 

Kun Syyrian kuninkaalle selviää, että Israelilla on puolellaan tarkkakorvainen profeetta, joka tietää Syyrian kuninkaan aikeet, tämä antaa oikeastaan aika tyhmän käskyn: Mennä ottamaan selvää, missä Elisa on, jotta hänet voitaisiin vangita. Käsky on tyhmä eikä Syyrian kuningas ajatele ollenkaan loogisesti: Jos tämä Elisa kerran tietää, mitä Syyrian kuningas on suunnitellut, miksi hän ei tietäisi myös tuosta vangitsemisaikeesta?

Eräänä aamuna Elisa ja hänen palvelijansa heräsivät siihen, että heidän majapaikkaansa ja kaupunkia, jossa tuo majapaikka sijaitsee, ympäröi sotajoukko. Palvelijan reaktio on ymmärrettävä: “Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?”

Elisallaon pokkaa vastata: “Älä pelkää, meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.” 

Elisa rukoilee Herraa ja sanoo: “Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.” Ja kun Herra avaaa palvelijan silmät, ja tämä näkee, että vuori Elisan ympärillä ontulisia hevosia ja vaunuja täynnään.

Ei vain suuri joukko niin kuin Syyrian kuninkaalla, vaan TÄYNNÄ JUMALAN SOTAJOUKKOJA.

Gehasikaan ei enää mukise vastaan.

Daavidin tarina on monessa mielessä samanmoinen. Myös Daavid joutui ahdistetuksi syyttä suotta. Kuningas Saul on tunnettu vainoharhaisesta luonteestaan ja siitä, että hän kohdisti aiheetta vihansa itselleen lojaalia Daavidia vastaan, koska pelkäsi valtaistuimensa puolesta. Kirjaimellisesti Saul kävi sotaa yhtä miestä ja hänen ympärilleen kokoontunutta joukkoa vastaan syyttä suotta!

Daavidin kirjoittamista (ja tuolloin säveltämistäkin) psalmeista selviää sekä tuo kamppailu että myös näkökulma, jossa avain tuntui olevan suhde Jumalaan. Tässä Psalmin 18 sanoin:

“Ahdingossani minä huusin Herraa.

Hän kuuli ja avasi tien.

Kun Herra on minun kanssani,

en minä mitään pelkää.

Mitä voisivat ihmiset silloin?

Kun Herra on minun kanssani,

hän tuo minulle avun,

ja pelotta katson vihollisiani.

On parempi turvata Herraan

kuin luottaa ihmisten apuun.

On parempi turvata Herraan kuin luottaa mahtavien apuun.

Viholliset saartoivat minut,

mutta Herran nimessä minä nujerran heidät!

He piirittivät ja saartoivat minut,

mutta Herran nimessä minä nujerran heidät!

He piirittivät minua kuin mehiläisparvi,

mutta hetkessä he hävisivät

kuin palavat ohdakkeet.

Herran nimessä minä nujerran heidät!

He syöksivät minut lähes tuhoon,

mutta Herra tuli avukseni.

Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut.

Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa,

riemu raikuu pelastettujen majoilta:

Herran käsi on voimallinen!

Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!

Minä en kuole, vaan elän

ja kerron Herran teoista.

Hän kyllä kuritti minua

mutta ei antanut kuoleman valtaan.

Avatkaa minulle vanhurskauden portit! Niistä käyn sisään kiittämään Herraa.

Tämä on Herran portti,

josta vanhurskaat saavat käydä.

Minä kiitän sinua siitä, että kuulit minua

ja pelastit minut.

Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät,

on nyt kulmakivi.

Herra tämän teki,

Herra teki ihmeen silmiemme edessä.

Tämän päivän on Herra tehnyt,

iloitkaa ja riemuitkaa siitä!”

Lukiessamme noita rivejä meidän kannattaa unohtaa kaikki kiiltokuvamaisuus ja muistuttaa mieleemme, että kyse oli kirjaimellisesti SODASTA. 

  • Saulin (ja edellisessä kertomuksessa Syyrian kuninkaan sotajoukot) ylivoimallaan ja koulutetulla sotajoukollaan olivat pientä joukkoa vastaan. 
  • Profeetta Elisa profeetanoppilaineen ei ollut edes varustautunut sotaan, 
  • Daavid ja hänen joukkonsa kylläkin – mutta varustetaso oli aivan toista luokkaa kuin kuninkaa sotakoneistolla. 
  • Kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt olla helppo voitettava.

Kun maailmankaikkeuden Herra on mukana kuvioissa, tällaiset lainalaisuudet heittävät kuperkeikkaa. Huomaamme saman asian ensimmäisten kristittyjen elämästä. Pietari käveli enkelin avaamasta vankilan ovesta. Kun ei ollut aika joutua teloitetuksi tai petojen syötäväksi, niin ei ollut. 

Myös Apostolien tekoja lukiessamme kehotan unohtamaan kiiltokuvamaisuuden. Niin juutalaisessa kuin ei-juutalaisessa maailmassa kristillinen sanoma kohtasi – väkivaltaistakin – vastustusta. Kristillisessä sanomassa oli jotain niin perustavanlaatuista, silloisia rakenteita “uhkaavaa”, että se yritettiin kaikin voimin kitkeä pois. – Sama on nytkin. Ei vastustus kohtaa jotakin, mitä ei koeta vaaralliseksi. 

Niin Elisalta, Daavidilta kuin ensimmäisiltä kristityiltä kysyi pokkaa seisoa siinä, missä olivat. Eivät he oikeastaan mitään sille voineet, koska se, että he olivat, oli uhka. 

Heillä on ollut pakko olla syvä tietoisuus siitä, että se, minkä puolella he olivat, on ENEMMÄN kuin se, mitä ympäristö edusti.

Vielä yksi mielikohdistani, Apostolien tekojen 4. luvun lopusta, tilanteesta, jossa Pietari ja Johannes olivat joutuneet uhkausten ja raippojen kohteeksi:

“Vapaaksi päästyään Pietari ja Johannes menivät omiensa luo ja kertoivat, mitä ylipapit ja kansan vanhimmat olivat heille sanoneet. Sen kuultuaan kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa.

He sanoivat:

Valtias, sinä joka olet luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on! Sinä olet antanut Pyhän Henkesi puhua palvelijasi Daavidin, meidän isämme, suulla:

— Miksi pakanat raivoavat,

kansat punovat turhia juonia?

Maailman kuninkaat nousevat vastarintaan, hallitsijat liittoutuvat Herraa ja hänen Voideltuaan vastaan.

Juuri näin on käynyt. Tässä kaupungissa Herodes ja Pontius Pilatus liittoutuivat pakanoiden ja Israelin kansan kanssa pyhää palvelijaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olit voidellut. He toteuttivat sen, minkä sinä voimallasi ja päätökselläsi olit ennalta määrännyt tapahtuvaksi.

Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi. Ojenna kätesi, niin että sairaat paranevat, että tapahtuu tunnustekoja ja ihmeitä pyhän palvelijasi Jeesuksen nimessä.´

Kun he olivat päättäneet rukouksensa, vavahti paikka, jossa he olivat koolla, ja he kaikki täyttyivät Pyhästä Hengestä ja julistivat rohkeasti Jumalan sanaa.”

Jumalan huolenpito voi vaikeissa tilanteissa tulla 

  • hiljaisena neuvona siitä, mitä tulee tehdä (Esimerkiksi Elisan saamat neuvot Israelin kuninkaalle), 
  • tietoisuutena siitä, että Jumalan todellisuus on enemmän (tuliset vaunut ja sotilaat kertomuksessamme), 
  • voimana tilanteeseen (Daavid) ja 
  • Jumalan antamana pelastuksena (tie avautuu, Daavid, Pietari ja Johannes), 
  • yliluonnollisena ilmestymisenä (Apostolien tekojen kertomus), rohkeus, jne.

Herra, avaa meidän silmämme näkemään, että SINÄ OLET tilanteessamme ja mitä sinulla on mielessä.

Leave a Reply