Powered by ZigaForm version 4.5

Kokonainen elämä

“Ehyttä yllä, sisällä repaleet. Hymyilyllä peitetään kyyneleet, salassa syntyneet.”

Monet kuulemistani kertomuksista, jotka ovat liittyneet nk. uskovaisiin ja uskonyhteisöihin pettymiseen, ovat samalla liittyneet pettymykseen “kirkkonaamioihin”: sanat ja/tai kirkkorooli ja arki ovat olleet eri asioita.

Vielä korostetummin asia tulee esille narsismin yhteydessä. Tuskin kukaan narsistin kanssa tekemisiin joutunut on nähnyt hänen todellista sisintään, koska narsistin elämä on naamioita.

Kristillinen ihmiskuva

Kristillinen ihmiskuva lähtee ihmisestä Jumalan kuvana ja kaltaisena. Paha ja pahuus astuivat näyttämölle lankeemuksen myötä. Olemme tekemisissä synnin ja pahuuden tahraaman maailman ja ihmisen kanssa.Emme elää täydellisyydessä. Emme elä paratiisissa. Jokaisessa meissä elää taipumus pahaan. Tämä selittää paljon näkemästämme pahuudesta ja vääryyksistä.

Kristillinen ihmiskuva tuo pahuuden keskelle toivon

Jeesuksen sovitus ja lunastus antaa ihmiselle mahdollisuuden: Anteeksianto ja uusi alku on mahdollinen. Synti ja paha on voitettu. Tuon voiton ansiosta voitto on mahdollinen myös meidän elämässämme. “Synti ei ole enää meidän herramme, sillä emme ole enää lain vaan armon alla.”

Tämä kattaa myös ajatuksen siitä, että sellaiset vahingoittavat tavat tai taipumukset, jotka tuovat meille ongelmia ja kärsimystä niin itsellemme kuin niillekin, joita kohtaamme, on mahdollista voittaa. Päättäväisyys ja mielenlujuus auttaa rajaan saakka; Jumalalla on voima ja valta yli näidenkin rajojen (jotka elämän tiukoissa mutkissa huomaamme rajoittuneiksi).

Perinpohjaisuus puhuttelee minua

Ajatus ihmisestä Jumalan kuvana johtaa ajatukseen ihmisestä, joka jotenkin heijastaa Jumalaa ja Hänen ominaisuuksiaan. Raamattu kuvaa Jumalan perinpohjaisen hyvänä, oikeudenmukaisena ja johdonmukaisena. – Ja tästä seuraa luonnollisesti ajatus, että myös me ihmiset – Hänen Kristuksessa uudistettuina kuvinaan – heijastaisimme näitä ominaisuuksia.

Englanninkielisessä maailmassa puhutaan paljon integriteetistä, joka puolestaan tulee latinan sanasta integer ´ehjä, kokonainen; jakaantumaton´. Tällainen henkilö on sama eri tilanteissa ja myös sekä julkisuudessa että salassa.

Voimme johtaa hyvin yksinkertaisen ja järkeen käyvän syyn, miksi integriteettiin, elämän eheyteen, kannattaa pyrkiä. Roolien yllä pitämiseen menee energiaa – jopa sellaiselta roolien mestarilta kuin narsisti on.

Niin psyykemme kuin hengellisen elämämmekin kannalta integriteetti, elämän eheys, on vahvasti kannatettava vaihtoehto.

Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Leave a Reply

%d bloggers like this: