Powered by ZigaForm version 4.5

Maa, jonka nimi on nauru

Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten elämän kudoksessa eri väreistä muodostuu varsin mielenkiintoinen kokonaisuus. Vaikka lähtökohdat olisivat ikävät ja ankeat, lopputulema voi olla kaunis.


Alla kuva, johon olen nopeasti hahmotellut yhden elämäni kuvista.
Kuva tavinnee pientä tulkkausta. 😀

“Maa, jonka nimi on nauru.”


Näet kuvassa jauhotynnyrin/tiinun.

Olin lapsena varsin kerkeävää sorttia.

Kun silmä vältti olin tutkimassa ympäristöä:

  • traktorin valoja (sillä seurauksella, että akku tyhjeni ja naapurista jouduttiin hakemaan pellolle käynnistysapua),
  • läheistä puroa (kuulemma joka toisen heinähangollisen kohdalla piti lähteä juoksemaan perääni) tai
  • kipusin ladossa heinäkasan seinämää pitkin ylöspäin heinistä kiinni pitäen…


Tästä kaikesta oli seurauksena se, että kun ei isä, äiti, tai setäpysynyt perässä, minut laitettiin jauhotynnyriin/tiinuun. – Ja kuinkas ollakaan, kiipesin sieltä pois.


Kun myöhemmässä elämäni vaiheessa tynnytitarina päätyi erään “elämäni narsistin” korviin, tarinasta tuli vakioase, jolla hän iski siinä tilanteessa, kun halusi minun tuntevan oloni huonoksi.

Sinä kun out tuommoinen, tynnyrissä kasvanut…


Minulle tuosta tynnyrikertomuksesta on tullut hyvin syvä vapauden symboli.

On ihan oikein pyrkiä pois väärästä alistamisesta/alistumisesta.


Tummien sävyjen jälkeen saa astua maahan, jonka nimi on nauru. <3

Voit lukea lisää prosessista, jossa tämä on tapahtunut minun elämässäni muun muassa tästä artikkelista Niillä kukilla on nimet.

Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Leave a Reply

%d bloggers like this: