Powered by ZigaForm version 4.0

Ihanuuteen kuulumaton?

Suunnistin vuosien jälkeen äitini kotimaisemiin. Yhtenä syynä oli yrittää vielä kerran selvittää suvun mysteeriota, miksi sukuun tuntui kuuluvan jotain, mistä ei saanut otetta. Kuvaavaa oli, että edesmenneelle äidilleni tärkeä tammenvahdinmaja pysyi suljettuna, kun avainta ei löytynyt entisestä piilopaikasta. Hieman surumielisesti sanoin Artolle, että ehkä on tarkoituskin, että kaikkea en saa tietää.

Toinen sukupolvi sodan ja köyhyyden varjossa

Pian tuon episodin jälkeen olin tilaisuudessa, jossa puhuja totesi kesken rukouksen, että yleisön joukossa on joku, jonka lapsuutta on varjostanut äidin kipu sodasta ja köyhyydestä.

Asia sai vielä lisävaloa, kun istuin paikkakunnallamme olevan kirpputorin pöytään ja jutustelin erään ystäväni kanssa. Tämä ystävä kertoi erikoisesta kohtaamisesta naisen kanssa, joka oli pelon vanki ja eli melkoisen rajoitettua elämää “kaiken ihanuuden keskellä”. Naisen elämänpiiri oli supistunut todella pieneksi.

Kertomuksen suurpiirteisyyskin riitti muistuttamaan minua unesta, joka on toistunut muutaman vuoden ajan pienin variaatioin: Unessa asuin talossa, jossa vuosia asuin. Unessa juuri ennen talosta muuttoa löysin talosta milloin uuden huoneen, milloin leivinuunin, joka olisi ollut käytössäni, kun vain olisin tajunnut sitä käyttää.

Ihanuuteen kuulumaton

Ystäväni jatkaa kertomusta omalla kokemuksellaan evakkoudesta ja sen tuomasta juurettomuudesta, tunteesta, ettei kuulu mihinkään.

1+1=2 -yhteenlaskun tuloksena tajuan, että olen kirjaimellisesti lapsuuteni imenyt äitini kipua siitä, miten hän oli pienenä koululaisena joutunut asumaan eri perheissä, joissa kaikissa häntä ei oltu kohdeltu hyvin. Joissain perheissä oli ollut hyvä olla, mutta kun perheissä oli lapsia omasta takaakin ja ahtaat tilat, oli etsittävä kortteeri isommasta talosta. Yhdessä isommassa talossa oli talon tytär vienyt äidin viikon varrelle tarkoitetut eväät ja muutenkin kohdellut äitiäni todella kurjasti. Tarinaa samanikäisenä kuunneltuani voin hyvin samaistua äitini olotilaan – josta tuli vallitseva sielunmaisema 40 vuodeksi! (HUH!!!) “Kaiken ihanuuden” keskellä olen minäkin elänyt rajoitettua elämää!

Narsistikokemus vahvistimena

Muistojen lokeroista on kehiytynyt auki yksi sun toinen muukin muisto, joka selittää reagointiani elämään. Äidissäni tunnistan juurettomuuden, minä-en-ou-mittään -syndrooman, jne. – asiat, jotka ovat siirtyneet osaksi omaa mielenmaailmaani ja jopa uskoani ja suhdettani Jumalaan. – Narsistikokemukset ovat olleet kuin vahvistin, joka on vahvistanut kokemuksiani.

Piika vai emäntä?

Kuulumattomuuttani pohtiessani tuli mieleeni lisää muistoja. Esimerkiksi “piikamentaliteetti”. Äidilläni oli tapana toistaa:

Tässä talossa ei ole emäntää, vaan piika.

Mistä äitini piikamentaliteettinsa ammensi, se ei ole täysin minulle selvinnyt. Itse yritin elää toisin kuin äitini; jopa suoristin selkäni hänen edessään ja sanoin:

Minun talossani on emäntä, ei piikaa.

Alitajuisesti elin kuin piika. En osannut ottaa hyvällä tavalla paikkaani.


Oli vuosi 2004 tai 2005. Olin tyypilliseen tapaani jokapaikanhöylä perinteisessä juhannustapahtumassa. Olin joko menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Yhtäkkiä joku huomautti minulle, että jakkuni selustassa oli jotain ylimääräistä. Niin olikin – teksti:

KUKKA kynnysatto
9, 90 €

Tuijotin tarraa ja mietin hetken, olenko tosiaan halpa-arvoinen kynnysmatto.

Tietoisesti en, alitajuisesti kyllä

Sisikunnassani on näihin päiviin asti ollut syvällä äärimmäinen palveleminen ja ylikiltteys. Ympärilleni olen huutanut:

Kelpaako palvelustyöni?

Periaatteessa olen tajunnut Raamatun ajatuksen Jumalan lapseudesta. Käytännössä alitajuinen piikamentaliteetti on torbedoinut lapseusajatuksen niin, että en ole sisimpäni pohjukoita myöten osannut sitä omistaa.

Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu. (Gal. 3: 26-29)

On melkein käsittämätöntä, miten voimakas sisäinen ohjelmointi on ollut! Tietoisesti olen elänyt rauhassa, rohkeudessa, yhteydessä (Jumalaan ja ihmisiin), jne; alitajuisesti olen pelännyt ja tuntenut ajoittain äärimmäistä erillisyyttä. Jumalan näihin alueisiin tarttuminen on ravistellut elämääni uuteen muotoon ja avannut esimerkiksi Raamatun ajatuksia uudesta näkökulmasta:

Esimerkiksi Roomalaiskirjeen 7. luku:

— teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle. — nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

Sanan sovellus voi olla myös se, että emme kykene tekemään Jumalan tahtoa meissä sotivan “toisen lain” vuoksi. Jumala kuitenkin kutsuu elämään Hänen elämäänsä koko laajuudessaan.

Kirjoitettu alun perin 16.-17.11.2014

Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Leave a Reply

Back to top
%d bloggers like this: