Powered by ZigaForm version 3.9.9.9.8

“Jumalankokoinen” elämä ja unelma

Mielikuvitusta käyttäen sukellamme yhteen Vanhan testamentin kertomuksista:

Minulle varsin tuttu kertomus 5. Mooseksen kirjan 1. luvusta pysäytti. Kertomus on katkelma Mooseksen puheesta, jossa hän kertaa tapahtumaketjua, joka johti siihen, että parin viikon matka venähti 40 vuoden erämaavaellukseksi.

Kertomuksen yhtenä kärkenä nousee esille Jumalan selkeä lupaus:

  • Jumala lupasi johdattaa israelilaiset Hänen itsensä heille lupaamaan maahan.
  • Jumala käski israelilaisia menemään ja valtaamaan maa.

Olisiko Jumala sanonut näin, ellei Hän olisi tiennyt, että israelilaiset onnistuvat siinä, mitä Hän käski heidän tehdä.

Kertomuksesta kuvastuu kansan varsin nurja kuva Jumalasta. Kun matkalla tuli vaikeuksia, syyttävä sormi osoitti joko kansaa johtanutta Moosesta tai Jumalaa (ja joskus molempia): Sinä toit meidät tänne – kuolemaan!

Samaan aikaan näemme, kuinka Jumala joka kerta päästää kansan pälkähästä – silloinkin, kun kansa itse on aiheuttanut itselleen ongelmat kapinoimalla Moosesta ja/tai Jumalaa vastaan.

Pieneksi kasvanut

Kotkan kupeessa Santalahden luontopolulla rantakallioiden karussa maaperässä merituulen tuiverruksessa kasvit käyttäytyvät samalla tavoin kuin nurmikossa, joka leikataan säännöllisesti ruohonleikkurilla: kasvit kasvavat paljon pienempinä kuin esimerkiksi rehevällä niityllä.

Jäin pohtimaan, saavatko elämän olosuhteet minussa (ja kenties sinussakin) aikaan samanmoista pieneksi kasvamista – ehkä jopa sen jälkeen, kun meidät on istutettu rehevämpään maaperään eivätkä tuulet niin paljon tuiverra.

Israelin kansan kohdalla näyttää tapahtuneen juuri noin. Useimmille heistä oli todella vaikea uskoa, mitä Jumala oli luvannut – ja sen sijaan paljon helpompaa uskoa näkemäänsä, olosuhteita: kuivuutta, vahvoja viholliskuvia, pelkoa, jne.

Seuraukset olivat suorastaan traagiset: He eivät pystyneet etenemään Jumalan tarkoittamaan suuntaan.

Puoli kuppia, kiitos?

Viime viikolla luin hiukan huumorilla kirjoitetun kirjoituksen siitä, kuinka meiltä suomalaisilta puuttuu kansallinen motto. Esimerkiksi Yhdysvalloissa motto perinteisesti on kuulunut: Jumalaan me luotamme.

Kirjoituksessa kiinnitettiin huomio hokemiin, joita me suomalaiset lausumme, kuten:

  • Ei minua varten tarvitse keittää (kahvia, tms.).
  • Tämä nyt on vaan tämmöinen.

Itse lisäisin vielä:

  • Puoli kuppia, kiitos.

Olemme joskus ihan porukallakin tuttavapiirissä pohtineet sitä, mikä meidät suomalaiset on saanut kasvamaan “näin pieniksi”, että emme uskalla ottaa edes läheisimmiltämme vastaan kahvia emmekä kiitosta ilman, että ensin vähättelemme joko itseämme tai olemme torjumassa meille tarjottua.

Olen pohtinut, miten tämä vaikuttaa meidän suomalaisten hengellisyyteen ja rukouksiin?

Onko niin, että olemme tyytymässä puoleen kuppiin, kun Herramme haluaisi kaataa siunausta isolla kauhalla?

Mielikuvitusta käyttäen sukellamme yhteen Vanhan testamentin kertomuksista

Olet kuningas. Kuljet edeltäjiesi askelissa.

On aikoja, jolloin tunnut pärjäävän ihan mukavasti. On aikoja, jolloin olet hätää kärsimässä. Vihollisarmeija hyökkää armeijasi kimppuun. Kuninkaana sinun täytyy tehdä tilanteelle jotain, muuten hukka sinut perii – ja toki myös kansasi. – Tosin, jos jälkipolvi lukee elämäsi polkua, välittyy kuva, että toistit edeltäjiesi tekemiä virheitä, vaikka sinua koetettiin ohjata oikealle polulle. – Ehkäpä osa sinua ja kansaasi koskevista vaiheista on suoraan tai välillinen seuraus uppiniskaisesta asenteesta suhteessa Jumalan puheeseen.

Sinulla on luottohenkilö, johon turvaudut hädän tullen. Voimakas Jumalan mies. Se, mitä hän sanoo, toteutuu. Ohjeet, joita hän antaa toimivat. Jumalan mies, joka on aina ajan tasalla sen suhteen, mitä vihollinen tekee ja mikä on Jumalan tahto tilanteessa.

Olet jälleen pulassa. Menet Jumalan miehen luo. Kuninkaana. Sotatamineissa. Täyden nuolikotelon kanssa valmiina taisteluun. Löydät Jumalan miehen kuolinvuoteelta. Huudat suoraa huutoa: Mitä minä teen?!

Jumalan mies on Elisa, profeetta, joka sai pyytämänsä: Elian voitelusta esikoisen osan. – Sinä olet Joas, Israelin kuningas.

Jumalan mies käskee avata ikkunan ja ampua siitä nuolen. Mitä teet? (Ammut nuolen? – Hienoa. Niin pitikin tehdä.)

Seuraavaksi hän käskee lyödä loput nuolet maahan. Mitä teet?  (Lyöt nuolet maahan?! – Hienoa. Niin pitikin tehdä.)

Kertomuksemme kuningas, Joas, toimi toisin: Hän löi maahan kolme nuolta. Hän oli tottelematon – ja joutui kantamaan tottelemattomuuden seuraukset.

Hänen voittonsa vihollisjoukon armeijasta oli yhtä vajavainen kuin hänen vastauksensa Jumalan puheeseen. Voit lukea kertomuksen 2. Kuningastenkirjan luvusta 13.


Olen monesti kuullut puheenvuoroissa viitattavan Israelin kansan vaiheisiin kuvana uskovien matkasta:

Jumala on uskollinen.

On ollut ja tulee olemaan Jumala toimii meidän vajavaisten keskellä, kautta – ja meistä huolimatta.

MUTTA me

  • emme saa paeta vajavaisuuden suojiin
  • emmekä saa koettaa pyhittää vajavaisuudella tottelemattomuutta

Nuolikotelossa oli nuolia muutamasta kolmeenkymmeneen sen mukaan, missä tehtävässä sotilas oli. (Jalkaväki, ratsu- vai vaunusotilas?). – Olisipa Joas edes tökännyt maahan viisi tai kuusi… mutta kolme… murto-osan siitä, mitä nuolikotelossa oli!

Miksi Joas toimi niin kuin toimi?

1. Varmanpäällepelaaja

Jotkut meistä ovat varmanpäällepelaajia. Tämä voi johtua luontenpiirteistä tai sosiaalisesta kentästä, jossa toimimme. Mieliimme on iskostunut esimerkiksi:

Se, onko kelluttelu rauhallisissa vesissä oikeasti Jumalan tahto – vai pitäisikö innolla pyrkiä eteenpäin – onkin eri asia.

  • Älä heiluta venettä.
  • Älä innostu liikaa mistään.
  • Pitää pysyä pienellä paikalla.
  • Kunhan kotiin pääsen.

2. Välinpitämätön

  • Ei jaksatuta
  • Kunhan tästä jotenkin selviää
  • Ei tämä niin nuponnuukaa ole.

Joaksen ongelma saattoi olla myös siinä, että ei ollut intohimoista halua voittaa vihollista – ja tämä näkyi hänen vastauksessaan. Miettiä voi, minkä verran penseydessä on yhteyttä Joasin itsepintaiseen pysymiseen edeltäjiensä tavassa toimia(j. 11), voimme pohtia. Näyttää siltä, että

  • puhtaus oli kadoksissa
  • intohimo oli kadoksissa – ja
  • voima oli kadoksissa

I. Jumalan Sana on meidän elämässä täsmälleen yhtä vaikuttava kuin meidän vastauksemme siihen

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen —  Hepr. 4: 12a

Kreikan sana, joka on käännetty eläväksi ja voimalliseksi, tarkoittaa ´elävää ja aktiivista´ – Jumalan sana on elävä ja aktiivinen; näin tulisi myös meidän vastauksemme olla.

Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. Hepr. 4: 2

Käytetty kreikan ilmaisu tarkoittaa ´ei hyödytä, ei vie eteenpäin´. Sulautumiseksi käännetty sana tarkoittaa  ´sulautua, tulla yhdeksi; toimivaksi kokonaisuudeksi´ – vähän samaan tapaan kuin mehu sekoittuu veteen niin, että kotikonstein sen erottaminen on melkoisen mahdotonta.

Jakeessa viitataan edelliseen lukuun, jossa kerrotaan Israelin kansan harhailusta erämaassa 40 vuotta tottelemattomuuden tähden.

Mitä on tottelemattomuus?  – Sitä, että ei tehdä, mitä sanotaan, eikö totta?

Mistä tottelemattomuus voi johtua? – … siitä, ettei joko kuulla, ymmärretä – tai haluta totella.

Laskin mieheni kanssa, että ahkerasti tilaisuuksissa käynyt 30 vuotta hengellisissä piireissä liikkunut, on kuullut 1300-3000 saarnaa ja raamattutuntia takana. Näiden edessä kysymyksiä:

  • Mitä olemme kuulleet?
  • Miten kuultu on sulautunut elämäämme?
  • Miten Sana vaikuttaa elämässämme juuri nyt – entä arjessa?

II Pienentävä elämä

Pitkän linjan uskova, jota arvostan tosi paljon… tuntee sanan ja osaa sanaa jakaa… opetti… mooseksesta, joosuasta, jne… laittoi raamatun kiinni janlisäsi…”… mutta meillä on vain tämä pieni elämä…” minusta tuntui, että koko raamattutunti olisi valunut maahan…

Room 12… realistinen ajatus kutsusta…

Siellä, missä näky/ilmestys/Jumalan kokoiset unelmat puuttuvat, ihminen tekee omiaan – eikä se ole mitenkään verrattavissa siihen, mitä Jumala on kutsunut meidät tekemään!

Pieni elämä voi muodostua hyviltä tuntuvista selityksistä, kuten vaikkapa:

  • Jumala ei ole armoittanut minua sellaiseen.
  • Se ei vain ole minun juttuni.
  • Et tiedäkään, mitä minä olen käynyt läpi.
  • Olenhan minä yrittänyt.
  • En halua sitoa itseäni mihinkään.

Vuonna 1971 vanhempani ostivat naapuritilan lisämaaksi.

Siitä riemu ratkes – sanoisi savolainen.

Yli 20 vuotta jatkui ilkivalta eri muodoissaan: Milloin maitotankista löytyi hiekkaa, milloin oli aitaa purettu, milloin AIV-liuosletku silppurista poikki.

Pudistelet mielessäsi päätäsi ja paheksut. Ajoittain huomaan Jumalan pellolla samanmoisen meiningin.

”Uskovat”ovat kammenneet toisia uskovia pois heidän kutsustaan ja/tai hankaloittaneet heidän palvelutyötään.

Jos esimerkit kuulostavat vierailta, olet siinä mielessä onnekas, että ne eivät ole sattuneet omalla kohdallasi. – Usean kohdalla on sattunut – ja useat ovat tähän syyllistyneet.

  • ”Uskova” sanoo toiselle (joka on  pitänyt lukuisia pyhäkouluja menneinä vuosina) ettei tällä ole siihen armoitusta opettamiseen.
  • ”Uskova” sanoo toiselle, että tämän saama näky on vihollisesta – näky, joka on kantanut vuosikymmeniä, on huikean laaja ja arvostettu.
  • ”Uskova” kertoo toiselle asioita kolmannesta ”uskovasta”, jotka eivät pidä paikkaansa.
  • ”Uskova” passittaa  tulijan automaattisesti hänen mielessään sopivaan rooliin – vaikka peruskutsu on ihan jotain muuta.
  • ”Uskova” osoittaa hyvin vähäistä kunnioitusta yhteisön valitsemaa ja valtuuttamaa johtajuutta kohtaan – vaikka kyseisiä henkilöitä saatetaan aiheesta arvostaa laajasti.
  • ”Uskova” arvottaa yhteisönsä toimintoineen hyvin matalalle – vaikka yhteisöä saatetaan aiheesta arvostaa laajasti.
  • Erään yrittäjän sanoin: Siihen asti on asiat hyvin, kun toisella menee asiat vähän huonommin kuin minulla!

Pieni elämä minimoi menestyksesi tässä ja palkkiosi tulevassa elämässä.

Pahimmillaan – niin kuin edellä olevassa esimerkissä – yrittää minimoida myös toisen menestystä.

III Parannusta ja laajentumista

Meidän on ”uskovina” katsottava peiliin ja tehtävä parannusta. Pyydettävä anteeksi ja liikuttava eteenpäin koko voimalla, koko leveydellä.

Meidän tehtävämme on – ei enempää tai vähempää kuin – maailmanlaajuinen.

— te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka. (Apt. 1: 8)

äärellä kyselen: Mistä lähetystehtävä lähtee?

Olen kuullut puhuttavan ”kotijerusalemista” ensimmäisenä lähetyskenttänä. Tottahan toki: Koti on tärkeä asia – Seurakuntakotikin on tärkeä asia – mutta jos meidän asuinseutumme laitetaan Jeesuksen lupaukseen, lähetystehtävä lähtee siltä paikkakunnalta, jossa asumme – aina asuinmaakuntaan ja maan ääriin saakka.

Jokaisella on tässä Jumalankokoinen tehtävä: unelma, jonka Jumala haluaa kertoa ja saada meidät liikkumaan antamansa unelman ja tehtävän mukaisesti.

Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef. 2: 10

Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Leave a Reply

Back to top
%d bloggers like this: