Näin “karismaattinen kaaos” on satanut “vihollisen” laariin – ja mitä asialle voi tehdä?

Palaan aiheen äärelle, josta olen aiemminkin kirjoittanut, useaan otteeseen.

Karismaattisella kaaoksella tarkoitan hengellisen (ja nimenomaan karismaattisen) kentän ilmiöitä, joista on selvinnyt, että kaikki ei ole kohdallaan. Kaaos on voinut olla sitä, että karismaattisen kuohunnan alta on paljastunut inhimillisiä rytökasoja, kuten vaikkapa ihmissuhdesoppia, taloudellisia väärinkäytöksiä, tms. Kaaos on voinut olla myös sitä, että ilmiöt ja ihmeet, joista on kohuttu ovat olleet keksittyjä. Joissain tapauksissa on ollut epäilys, ettei ilmiöiden lähde ole välttämättä valkeus.

Luonnollinen seuraus tällaisen näkemisestä on uskottavuuskriisi: Alan suhtautumaan varauksella kaikkeen näkemääni. Tässä vaiheessa alan tutkimaan asioita. Internet tekee asian helpoksi ja nopeaksi. – Se mikä voi unohtua kritiikin suhteen, on arvioida myös kritiikki.

Olen nähnyt tämän tapahtuvan omalla kohdallani – ja monen, monen muun kohdalla. Monet ovat sysänneet syrjään selkeästi Raamatusta nousevat ajatuskulut sen takia, että ovat pettyneet seurakuntiin, Sanan opettajiin js/tai lukeneet aihetta koskevaa arviointia arvioimatta.

Omalla kohdallani tilannetta on paljon petrannut se, että olen nähnyt myös (ymmärtääkseni) tervettä karismaattisuutta ja nähnyt aitoa Jumalan asiaan puuttumista omassa elämässäni. – Siksi uskoni ei kokenut täydellistä haaksirikkoa, vaikkakin kolhuja saikin rytökasojen paljastuttua siinä kentässä, jossa aikanaan toimin.

Mihin tilanne onkaan johtanut?

Esimerkiksi siihen, että kristillinen kenttämme on pirstoutunut entistä pienempiin osasiin:. Tilannetta kuvaan artikkelissani https://eksousia.com/2019/08/07/uudelleen-muotoilu/ seuraavasti:

Seurakuntien sisäiset ongelmat vievät energiaa. Myös seurakuntien ulkopuoliset tahot pyrkivät vaikuttamaan seurakuntiin ja niiden jäseniin.

Tuntuu, että kenttämme pirstoutuu entistä pienempiin (osin keskenään kinasteleviin tai peräti sodassa oleviin) yksiköihin. Rintamalinjamme ovat pirstaleina ja olemme perääntyneet.

Hajanainen Jumalan armeija on heikommalla kuin yhtenäiset rintamalinjat.

Omalla kohdallani havahduin myös siihen, miten paljon joko harhaan joutumisen pelko tai kritiikin kohteeksi joutumisen pelko vaikutti uskooni ja elämääni. Minua pelottivat Hengen ilmiöt – ja minua pelotti se, että minut leimattaisiin jollakin leimalla julkisessa keskustelussa. – Vietin aika monta vuotta pää puskassa.

Kolmas asia liittyi siihen, että sekä itse että muutamat ihmiset ympärilläni alkoivat järkeillä asioita seuraavasti: Kun vaikeuksia kasaantuu, suostun osaani, jonka Jumala on minulle suonut. Kurittaahan Jumala jokaista lastaan. (Se toinen ääripää, josta tähän oli tultu kuului: Jumalan omalla ei voi olla mitään vaikeuksia, tai hänen elämässään täytyy pakostakin olla jotain vinossa.)

Vuosien mittaan olen viettänyt aikaa paljon rukouksessa ja Sanan äärellä.

Asioita pohtiessani ja tutkiessani alkoi herätä muun muassa seuraavia ajatuksia/kysymyksiä:

Jumala on hyvä. Hänen tahtonsa on hyvä. Miten niin Hän tahtoisi lapselleen pahaa? – Voisiko pahan alkuperä olla jossain ihan muualla kuin Jumalassa?

Näinhän me kristittyinä uskommekin, että pahan alkuperä on persoonallinen paha ja kohtaamamme paha on tullut maailmaan lankeemuksen myötä. – Pettymyksen syövereissä vain kävi sillä tavalla, että Jumalasta tuli “pahan antaja”, koska toisin ajattelu oli “menestysteologiaa”. Tästä (ainakin minun kohdallani) seurasi se, että suostuin mukisematta kohdalleni tuleviin pahoihin asioihin.

Muutos tuli sen oivalluksen myötä, kun aloin Raamatustani löytämään näkökulmia Jumalan hyvyyteen.

Näistä ensimmäinen tuntui tukevan “alistu kaikkeen eteesi tulevaan”:

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. Jaak. 1:2-4

Jaakob kuitenkin jatkaa:

Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.Jaak. 1: 12-15

Sana, jota Jaakobin kirjeessä käytetään tarkoittaa sekä kiusausta että (uskon) koetusta. – Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa katsotaan, miten lujina seisomme Herrassamme. Kuten Jaakob asian ilmaiseekin, kiusaukset nousevat omista himoistamme, ei Jumalan hyvyydestä tai tahdosta.

Pysähdyin seuraavan ajatuksen äärelle:

Älkää eksykö, rakkaat veljet! Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. Jaak. 1: 16-17

Jaakobin ajatus kiusauksen kohtaamisesta on radikaali. Aivan kuin hän kehottaisi sanomaan: Halleluja! Raadollisuuteni näyttäytyi tässä. Tämä kasvattaa minua kohti täydellisyyttä ja eheyttä.

Tämä on aivan eri asia kuin passiivisuus tai alistuminen. Tuossa on niin kutsutusti asennetta!

Toinen kysymys, joka alkoi mieleeni nousta:

Annanko olosuhteiden muotoilla uskoani Jumalaan, vai päinvastoin?

Onko johtopäätökseni se, että koska kohtaan monenmoista inhimillistä kärsimystä, minun pitäisi mukisematta suostua siihen ja antaa periksi sen edessä? Vai voisinko tehdä asioille jotain? – Kenties toimia niin, että jossain asiassa toimittaisiin oikein ja/tai rukoiltaisiin kestävästi tilanteen oikenemista.

Entäs ne (kriittiset) ihmiset?

Eräänä aamuna, kun olin rukoilemassa, mieleeni nousi mielikuva ensimmäisistä kristityistä: Heille oli yksi ja sama, mitä ihmiset heistä ajattelivat, kunhan heidän toimintansa oli linjassa Jumalan tahdon kanssa. Kritiikin edessä he puskaan juoksemisen sijasta rukoilivat rohkeutta julistaa ja että Jumala pystyisi sitoutumiaan heidän julistukseena.

Tänä päivänä on kohtuullisen helppoa joutua joukkolynkatuksi (sosiaalisessa) mediassa; ensimmäiset kristityt (ja monessa maassa nykyäänkin) joutuivat vankilaan ja/tai kidutettaviksi, jopa tuomituiksi kuolemaan. – Siis, mitä ihmettä minä nyt vuositolkkuja kimpoilin siitä, mitä ihmiset oikein ajattelevat..?!

Jytäkkä loppupäätelmä

muodostui juuri tästä: Etsin jalkojeni sijan Sanasta. Etsin Jumalan kasvoja ja tahtoa. Haluan puhua sitä, mitä Hän puhuttuavaksi antaa. Tahdon palvella Hänen Sanassaan ja voimassaan.

Lisäksi rohkaisen jokaista kristittyä rukoilemaan toisten kristittyjen puolesta. Jos näet vinoumaa, tuo toki asia esille, mutta varo, ettei sinusta tulee haukkuvaa koiraa kenenkään kintereille. Se harvoin rakentaa Jumalan valtakuntaa. Mieluummin opeta niille, jotka ovat vaikutuspiirissäsi, mihin voi ja kannattaa uskoa. Ohjaa Sanan äärelle ja elämään Jumalan yhteydessä, etsimään ja itse löytämään.

Leave a Reply