Lähtökohta ratkaisee

Juttelin ateistin kanssa. Kovia kokenut mies totesi: “Kun aamulla katsoo peiliin, peilistä katsoo ainoa, joka voi minua auttaa: minä itse.” Miehen puheesta kuulsi kyynisyys, jopa kovuus.

Omallakin kohdalla on ollut koviakin koettelemuksia ja tilanteita, joissa inhimillisesti on tie noussut pystyyn. – Mikä on saanut minut päätymään perin toisentyyppiseen johtopäätökseen kuin mainitsemani keskustelukumppani? – Katkera en ole. Pikemminkin luottavainen: Kyllä tästäkin selvitään. Minä en välttämättä tietä tiedä. Tärkeintä on, että on Yksi, joka tietää tien. Siksi voi levätä rauhassa tilanteessa kuin tilanteessa.

Tajusin: Katselen tilanteita uskosta ja toivosta käsin. Keskustelukumppaniltani puuttui tuo usko ja toivo. Itse asiassa hän piti turvautumista itseään Suurempaan heikkouden ja heikon itsetunnon merkkinä. “Kyllähän ihmisen pitää – hyvänen aika sentään – pärjätä omillaan!”, kuului vankka mielipide. – Tosin hän oli seurannut käyttäytymistäni pikkuisen sivummalta ja huikkasi pienen myönnytyksen kohtaamisemme jälkeen: “No, jos se usko tosiaan on tuota, miltä se sinussa näyttää. Pidä tuo!”

Leave a Reply