Powered by ZigaForm version 3.9.9.6.8
Fri. Jul 19th, 2019

Eksousia

Kokoaa – Rakentaa – Mahdollistaa

Juurille

2 min read
Pitäisikö sittenkin toteuttaa unelma, jota olen pikkuisen matkan varrella kokeillut: koota kirjoituksia samaan paikkaan, herättelemään, rohkaisemaan - ja jatkossa ehkäpä koota kirjoituksia myös muilta yhteiseksi rakennukseksi?

Hengellisyyden hahmottamista

Ilmassa on syksyn tuntua. Viikottain suuntaan autoni keulan kohti Joensuuta. Olen aloittanut uudestaan teologian opinnot. Koetan (ties monennen kerran elämäni aikana) hahmottaa, mikä minusta oikein “isona tulee”.

Käytännöllisen teologian lehtori jakaa meille opiskelijoille aineistoa WordPress -jalustalle luomansa blogin kautta.

Minäkin innostun kirjoittamaan ajatuksiani. Aluksi ajatukseni on nimenomaan opiskeluun liittyvässä blogissa. Kirjoitusteni suuntaa muuttuu vähin erin entistä enemmän hahmottamaan elämäni matkaa, hengellisyyttä, henkisen ja hengellisen väkivallan koukeroita, narsismia, tervettä ja epätervettä uskoa, vaikeista vaiheista yli pääsemistä.

Huomaan aihepiirin kiinnostavan

Yhtenä päivänä blogiini putkahtaa 1000 (!) lukijaa. Osa saa sanoitusta kokemalleen, osa raivostuu siitä, että nostan esiin asioita (joista heidän mukaansa pitäisi vaieta).

Tieni hengellisessä kentässä käy mielenkiintoisia polkuja

Karismaattisuudesta karismaattisuuden karttajiin, hyvinkin tunneperäisestä uskosta tiukan teoreettiseen uskoon- kuin heilurin tavoin ensin toiseen, sitten toiseen ääreen, vähin erin tasoittuen.

Vuodet vierivät. Ajatuksiini tulee uusia sävyjä, uskooni uutta luottamusta. Löydän itseni uudestaan karismaattisuuden piiristä, vähin erin myös omia lahjojani kokeillen (toivottavasti vahingoista viisastuneena).

Hylkään bloggaamisen

En enää jaksa vatvoa vääryyksiä. Eikä minulla tunnu olevan aikaa kirjoittamiselle. Työni on täynnä haasteita. Törmään ilmiöihin, joista olen kirjoittanut: varsin (lihallisen) joukon kanssa täällä “hengellisissä” yhteisöissäkin matkaa teemme.

Välillä tapaan ihmisiä, jotka kertovat rohkaistuneensa puheistani ja teksteistäni. – Elämän syvä kaikupohja kaikuu sanojen takana ja puhuttelee kuulijaansa.

Pitäisikö sittenkin?

Toteuttaa unelma, jota olen pikkuisen matkan varrella kokeillut: koota kirjoituksia samaan paikkaan, herättelemään, rohkaisemaan – ja jatkossa ehkäpä koota kirjoituksia myös muilta yhteiseksi rakennukseksi?

Siispä tuumasta toimeen: 1200 artikkelista osa on täällä Eksousiassa. Valikoituja paloja siirtyy sitä mukaa kuin ehdin päivittää.

Toivon, että pohdintani edelleen sanoittavat, rohkaisevat, herättelevät ja luovat uskoa.

<3 Pauliina, “pastorinna”, valokuvaaja, yrittäjä, sisällöntuottaja

More Stories - Lisää samanmoisia artikkeleita

Leave a Reply

Photos www.elamanikuvat.com Text www.eksousia.com Newsphere by AF themes.