Usko vetoaa Jumalan lupauksiin

Jokaisella on omat heikot kohtansa. Minun heikkouteni on sisäänpäin käpertyminen vaaran uhatessa. Olen kuin kilpikonna, joka vetäytyy kilpeensä eikä tule sieltä helposti ulos. Eivätkä kohtaamani väärinkäytökset hengellisessä kentässä ole tätä tautia suinkaan parantaneet vaan pikemminkin päinvastoin. Siellä  missä luuli löytävänsä suojan, yhtäkkiä haavoitettiin ja lyötiin. Se teki minut hyvin ennakkoluuloiseksi.

Se, että olen nähnyt “hyvää ja aitoa” uskoa, on säilyttänyt sen tärkeän säikeen, että olen tässä kirjoittamassa. “Jumala on uskollinen”. Hän on valmis lapsensa etsiäkseen näkemään vaivaa. Hän on lähettänyt Hänen äänensä kuulevia ihmisiä oikeaan aikaan sanomaan oikeita sanoja, rukoilemaan oikeita rukouksia, jne.

Väärinkäsityksiä uskosta

Olen kirjoittanut uskon väärästä markkinoinnista. Koska kyse on väärästä/harhaanjohtavasta markkinoinnista, ei ole suinkaan ihme, että tuote ei toimi halutulla tavalla!

  • Osa tästä markkinoinnista lienee tarkoitushakuista. Silloin ihminen ymmärtää sen, mitä tekee.
  • Osa on ymmärtänyt uskon itsekin väärin.

Aivan äskettäin sain kännykkääni tekstiviestin, jossa eräs ihminen ihmetteli sitä, miksi hänen rukouksiinsa ei vastata (asia tuli pikkuisen kiertoteitä esille, mutta idea oli tuossa). Henkilön edesottamuksia seuranneena ymmärsin yskän vallan hyvin. Ehkäpä ei, koska tämä ihminen halusi pakottaa Jumalan tekemään oman mielensä mukaan eikä mukautumaan Jumalan tahtoon. [En väitä, että vastaamattomien rukousten syy on aina tässä. Uskoisin, että tapausesimerkissäni tällaisesta on kuitenkin kysymys… avaan asiaa hieman…]

Käskenkö Jumalaa?

Kyseinen esimerkkitapaus on nauttinut runsaissa määrin opetusta, jonka mukaan Jumala tottelee, kun me käskemme. Tämän opetuksen perusteella

  • voin vaatia puolisokseni naapurin Mattia [vaikka olisin itse naimisissa tai toinen olisi – katsokaas, kun meillä on oikeus pyytää parempaa… (jos kuulostaa liian hurjalta, näin ei ole, vaan tosiaankin tuollaista opetusta – valitettavasti – on!)] tai
  • naapurin Mersua (vaikka se on tuon naapurin oma)…
  • minulla on oikeus pyytää, että joku maksaa laskuni tai
  • ostaa minulle talon (on eri asia tuoda tarve Jumalalle kuin nimeltä mainiten sanoa, että haluan, että Lassi maksaa laskuni…) tai
  • omistaa itselleen toisen talo (erään tämän opetuksen omaksuneen jäljiltä talon omistaja oli todella ahdistunut, kun eräs “uskon sankari” oli julistanut omakseen talon rukouksessa…).

Olisikohan edellisissä rukouksissa mitään tekemistä yhden kymmenestä käskystä kanssa – sen, jossa sanotaan, ettei tule tavoitella lähimmäisensä puolisoa,… eikä mitään, mikä on hänen omaansa!?

Eräässä tilanjakojupakassa   “uskon sankari” piirsi rajan kohtaan, jossa tilasta olisi 75 % tullut tälle “uskon sankarille” – koska Jumala oli puhunut… Jouduin melko kyynisesti toteamaan, että tämän henkilön “jumala” ei euroista taida paljon ymmärtää… ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ, ETTÄ EMME SOTKE OMIA MIELIHALUJAMME JUMALAN TAHTOON – JA PISTÄ JUMALAN SUUHUN SANOJA, JOITA HÄN EI SANOISI!!!

Miten olisi profetia?

Yhtä vaarallinen kuin tuo uskossa omistaminen (ja joskus jopa tehokkaampi) on asian pukeminen profetiaan tai “kokemiseen”. Se minkä verran näin tekevät tajuavat itse tekojaan, on mysteeri minulle. Joskus vaikuttaa liian(kin) tietoiselta.

Itselläni on vuosien takaa kantapääkokemus siitä, kuinka tehokasta tuollainen saattaa olla. Tunsin itseni melkoisen altavastaajaksi, kun “voideltuna” pidetty “profeetta” puhui “hengen” paljastamaa asiaa.

Onnekseni en ollut yksin tuota näkemässä, vaan kanssani useampi ihminen näyttämässä toteen, että profetiat olivat vääriä. Silti täytyy sanoa, että meille asian nähneille moiset “profeetat” ja “profetiat” aiheuttivat pitkään kestäneen profetioiden karttamisen – sen verran yököttävää touhua moinen oli. Kaiken huippu asiassa oli, että – nostettuani asian esille – ihan pokerinaamalla tämä nk. profeetta sanoi: “Taisi Pyhä Henki paljastaa”…

Voi hyvänen aika! Pyhä Henki ei valehtele – eikä laita kenenkään päälle asiaa, jota toinen ei ole tehnýt!!! Siitä ainakin luulisi erottavan väärän profetian…!

…tai uskottelu..?

Kolmas asia on “uskotteleminen”. Olen niin uskon kuin positiivisen ajattelun kanssa törmännyt näihin “uskottelijoihin”. He väittävät, että asiat muuttuvat paremmiksi – suostumatta näkemään realiteetteja.

Joissain tapauksissa usko toimii vastoin olosuhteita, julistaa näkymättömiä näkyviksi – Jumalan lupauksen mukaan. Silti usko ei ole sinisimäinen tai hölmö.

Vanha tarina kertoo miehestä, joka luotti niin paljon Jumalan apuun, että hylkäsi ihmisen avun – vaikka Jumala nimenomaan oli sen lähettänyt (naapuri, vene, palokunta, helikopteri) pelastamaan tulvalta. Kun tarinamme päähenkilö hukuttuaan syytti Jumalaa siitä, ettei hän ollut mitään tehnyt asialle, Jumala kertoi lähettäneensä nimenomaan nuo “inhimilliset” pelastajat.

Yliherkästä liipasinsormesta tasapainoon

Ylläkuvaillun tyyppisestä torvelluksesta halusin etäälle. Toisaalta kovia kokeneen liipasinsormi tulee helposti yliherkäksi ja hän alkaa ampua kaikkea liikkuvaa. Näin kävi minullekin.

On äärimmäisen tärkeä löytää tasapaino ja näkemys siihen, mikä on aitoa ja oikeaa, mikä ei. Vähinerin se on minullekin löytynyt.

Sanasta se  löytyy

Pahimman kriisini aikana en jaksanut lukea juuri yhtään mitään. Se mitä pystyin lukemaan, kuvasi tuntojani – oli se Psalmi tai Jeremian kirjan kohta, jossa Jeremia valittaa väärien profeettojen tekosia.

Tuollakin sanoituksella on paikkansa ja aikansa.

Haasteeni näin jälkikäteen ei ollut suinkaan valikoitujen kohtien lukeminen, vaan se, että löysin internetin pullollaan pettymystäni tukevaa ja ruokkivaa kirjallisuutta. Ilmiö ikään kuin ruokki itse itseään. En uskaltanut katsoakaan mihinkään “liian uskonhenkiseen” päin (se kun viittasi menestys- tai valtateologiaan, jota saamani opetus muistutti)… ja se, mitä oli tarjolla, oli kaikkea ruotiva kirjoittelu.

[Välikommentti: Kysymys ei ollut teologisen tiedekunnan kirjallisuudesta, vaan omista löydöksistäni, joista jälkikäteen ajateltuna suuri osa ei täytä enempää dogmaattisia, eksegeettisiä kuin muitakaan kriteereitä.]

Olivat ryöstää minulta uskon

Tuon äärilaidan käyneenä totean: Olivat mokomat ryöstää minulta uskon!

Haavoittuvaksi minut teki tietenkin myös se, että en löytänyt paikkaani hengellisessä kentässä.

Ongelmani oli se, että olin lähtenyt monien mielestä “ihailtavasta”/”kasvavasta”/”elävästä” seurakunnasta, jollaisen monet halusivat oman yhteisönsä olevan. Tavoitteessa olla elävä ei sinällään ei ole mitään vikaa. Totta kai eläviä saamme -ja meidän pitäisikin – olla kuitenkin ilman “karismaattista hölmöilyä” (jotka itse asiassa ovat kaukana aidosta Pyhän Hengen aikaan saamasta karismaattisuudesta). Ne ovat saaneet minut ja monet vastaavan kokeneet karistamaan tomut jaloistaan.

Toinen ongelmani oli, että pelkäsin pettyväni uudelleen. Huomasin matkan varrella, että pelkoni oli peräti aiheellinen, sillä samantyyppiseen hölmöilyyn törmäsin muutamassa rukouspiirissä ja seurakunnassa.

Kaikkein kummallisinta oli se, että elämäni tiukimmissa mutkissa selviydyin ikään kuin vahvana – ja sitten tömähdin vatsalleni todella syvään kuoppaan. Mikä ihme tuollaiseen voisi olla syynä? 1) Monet asiat olivat paremmin kuin ennen ulkoisesti ja silti 2) Olin maissa – ja kaikkein merkittävin ero 3) nimenomaan noissa tiukoissa mutkissa turvauduin täysillä Herraan ja Hänen Sanaansa – ja 4) nyt pettymysten seurauksena olin hyvin varautunut “uskomasta liikaa”.

Yhdistäväksi tekijäksi menneisyyden vahvuuden kanssa ei paljastunut silloinen yhteisö tai tukiverkko (joka itse asiassa oli suuri syy elämäni monimutkaisuuteen ja ahdistavuuteen), vaan sisimmässäni ollut usko, joka kantoi vaikeuksien keskellä ja läpi.

Tämän tajuttuani jouduin lähtemään uudestaan etsimään kadoksissa ollutta uskoa.

Usko vetoaa Jumalan lupauksiin

Heprealaiskirjeen 11. lukua on nimitetty uskon luvuksi – eikä suotta. Vanhan testamentin tunnettujen ja vähemmän tunnettujen esimerkkien avulla kirjeen kirjoittaja maalaa lukijan eteen kuvan siitä, mitä usko on.

Päällimmäiseksi itselleni luvusta on jäänyt se, että usko on Jumalan lupauksiin vetoamista ja lupausten soveltamista omaan elämään.

Vuosia aiemmin elämäni muutamissa tiukoissa tilanteissa olin löytänyt Sanasta lupauksen ja/tai kehotuksen ja ymmärtänyt sen koskevan itseäni, vedonnut siihen – ja saanut lupauksen mukaisen vastauksen.

Case: Sinä parannat jokaikisen minun sairauten

2005 kuulin lääkärin yksioikoiset sanat: “Tulit liian myöhään.” Rinnassani oli isohko kasvain.

Löysin Psalmista 103 lupauksen. Paljon käyttämässäni Amplified -käännöksessä jae 3 on sanottu seuraavasti: “Who forgives [every one of] all your iniquities, Who heals [each one of] all your diseases” ts. puhutaan Herrasta “joka antaa anteeksi joka ikisen rikkomuksen ja parantaa jokaisen sairautesi (ikään kuin yksi kerrallaan!). Tuohon Sanaan vetosin.

Kuukauden sisällä tuosta tapahtumasta minut diagnosoitiin terveeksi – jopa niin, että raskauden aikaiset muutokset kehossani olivat poistuneet saman tien. Muistan vieläkin, kuinka lääkäri pyöritteli päätään ja väitti kivenkovaan aiemmin minun tutkineen lääkärin tehneen väärän diagnoosin. Totesin, että kolme henkilöä on kyhmyn todennut ja aivan käsillään kokeillut. Siihen lääkäri totesi…: “No onhan se voinut olla kysta… mutta ei sekään voin vain katoa, vaan jättää jäljen… ja niin tekee rintatulehduskin.” Siinä vaiheessa havahduin parantumisen täydellisyyteen!

Todistuksena parantumisesta minulla oli lääkärintodistus työpaikkaa  varten, jossa oli tyhjä kohta kohdassa “on sairastanut kasvaimen” – Lääkäri totesi, että siihen ei tule rastia, koska minulla ei ole kasvainta todettu ultraäänessä.

Mitä oikein tapahtui?

Nyt kun jälkikäteen mietin asiaa:

  • Uskoinko liikaa? No, en varmastikaan.
  • Oliko tuo löytöni menestysteologiaa? Tuskinpa. Yksinkertaisesti tartuin lupaukseen, jonka ymmärsin koskevan tilannettani.
  • Olinko uskonsankari? En sitäkään.
  • … vaan olin tuiki tavallinen hädässä Jumalaan turvaava uskova – joka sai Herraltaan avun.

Nyt kun ole vähitellen uskaltautunut uudelleen nojautua aivan arkipäiväisissä asioissa siihen, mitä Sanassa on, olen saanut kokea arkista huolenpitoa ihan eri tavoin kuin niinä aikoina, jolloin ikään kuin luovutin uskomasta.

Elämän monimutkaisuus on ennallaan ja vastuksiakin tiellä – se, mikä näyttää olevan eri tavalla, on luottamus siihen, että Herralla on ratkaisu näihin haasteisiin. En tosiaankaan ole aaltojen armoilla, vaan Hänen kätensä varassa. Hänellä on valta ja voima – sanoa myös tuulelle ja aalloille: “Vaikene, ole hiljaa.” – ja antaa voima kaikkeen ja kaikessa,  mitä vastaan tulee.

16.9.2012

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s