Ärsyyntyminen palvelutehtävänä?

No comments

Muutama kesä sitten osuin oikeaan aarreaittaan ruotsalaisen kirpputorin kirjahyllyssä: Ostin parisenkymmentä kirjaa, joista moni on kulunut käsissäni useaan kertaan. Näinä vuosina kirjoista on noussut uutta ja syvenevää sanoitusta sille, mitä olen sisikunnassani kokenut.

Yksi näistä kirjoista on Crossing Over (yli meneminen). Kirjassa käydään läpi tuttua kertomusta siitä, kuinka Israel Joosuan johdolla meni Jordanin yli ottamaan omakseen Jumalan heille lupaaman maan.

Miksi seurakunnan yleistila heikkenee?

Crossing Over puhuu asiasta, joka on muuttunut sydämessäni entistä polttavammaksi: seurakuntien (usein heikentyneestä) yleistilasta.

Kristillisten seurakuntien kasvukäyrä useissa tapauksissa on rajusti laskeva.

Monesti tilanne selitetään niin, että “lopun aikana” luopumus lisääntyy. – Totta varmasti tuokin, MUTTA aivan kaikesta emme voi syyttää  “lopun aikaa” vaan itseämme uskovina, seurakuntalaisina, seurakuntien työntekijöinä.

Tyypillisenä esimerkkinä seurakunta, joka on syntynyt

  • hengellisen heräämisen aikana ja/tai
  • vastaliikkeenä maallistumiselle ja/tai
  • kriisin synnyttämän etsinnän myötä.

Seurakunta on elänyt voimakkaassa nosteessa. Muuttunut elämä on puhutellut toisia. Uusia ja uusia ihmisiä on nk. tullut uskoon/liittynyt mukaan. Tuore elämä on vetänyt puoleensa nuoria, aikuisia ja ikääntyviä.

Aikuistuvien nuorten ja aikuisten mukana on tullut uusi sukupolvi. Seurakunta on ollut elinvoimainen.

… mutta mitä sitten tapahtui?

  • Hävisikö tuoreus?
  • Sulkeuduttiinko sisäänpäin?
  • Keskityttiin pääasiassa ruokkimaan omaa laumaa?
  • Suojeltiinko itseä tiukoin säännöin?
  • Menetettiinkö kosketus ulkomaailmaan?
  • Tuliko valtataistelua ja/tai jakaantumista?
  • Tai kenties jotain muuta.

Huolestuttava lopputulema ja bonus

Bonuksena tällä hetkellä on voimakas – melkein kaikkeen mahdolliseen kohdistuva – kritiikki, joka syö maata työn kuin työn alta: Milloin ketäkin hengellisen kentän vaikuttajaa tai seurakuntaa syytetään jostakin “harhaopista” (harhaoppi on lainausmerkeissä sen takia, että usein kyse ei ole harhaopista, vaan erosta näkökannoissa ja opillisista tulkintaeroista, joista pitäisi pystyä keskustelemaan vetämättä harhaoppikorttia kovin hanakasti esille). Tämä lietsoo pelkoa ja epävarmuutta, herättää kysymyksen, mihin voi uskoa. Kristuksen ruumis jakaantuu entistä pienempiin yksiköihin. – Ajatuksiani harhaopista voit lukea klikkaamalla tästä

Tyytymättömyyden tulee johtaa tekoihin

Crossing Over -kirjan viimeisessä luvussa kirjoittaja Paul Scandol viittasi Habakukin kirjan 2 luvun, useille hyvin tuttuihin jakeisiin:

Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän,
nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa.

Scandol ilmaisee ajatuksensa seuraavasti:

Jokaisen näkyjohtajan elämän ytimessä on syvä tyytymättömyys siihen, miten asiat ovat. Jokaisen historiaa tehneen ihmisen kutsumuksen juuri löytyy tyytymättömyydestä. Tyytymättömyys on hänen syynsä, polttoaineensa, eteenpäin vievä voima ja motivaatio.

(Toivon, että kukaan ei takerru “johtaja” sanaan. – Tosiasiahan on, että nk. palvelevassakin johtajuudessa, (palvelevakin) johtaja on tiennäyttäjä jostakin johonkin – vaikkapa sitten itsekeskeisestä “minä, minä -ajattelusta” toistenkin parhaan ajattelemiseen.)

Scaldon painottaa, että tyytymättömyys on eri asia kuin kitiseminen. Kitisevä ihminen marmattaa tilanteessa, jolle hän ei ole aikeissakaan tehdä mitään. Oikea tyytymättömyys johtaa tekoihin:

Jos näet jossakin vikaa, korjaa se.

… sillä edellytyksellä, että asia on nk. sinun juttusi… Scaldon varoittaa sotkeutumasta väärällä tavalla muiden sotiin (asioihin, joita et koe omiksesi). Tuollaisessa sotkeutumisessa on riski palaa loppuun.

Radikaali näkökanta: Ärsyyntyminen palvelutehtävänä

Scaldon jatkaa antamalla vihjeitä sille, miten oman tyytymättömyyden tunnistaa: Kyse on “sietämättömyyden” tilasta, siitä, että jokin ärsyttää, pistää vihaksi, jokin minkä takia valvoo öitä ja jokin, mille yksinkertaisesti haluaisia stopin.

Ärsyyntyminen on palvelutehtäväsi. Se, mitä et voi sietää, on se, minkä takia olet täällä.

Minun “ärsyyntymiseni” juurimultineen

Itse asiassa tämä on ohjannut minutkin tähän:

Mitä en voinut sietää, oli ihmisten huijaaminen uskoon liittyvillä asioilla omien tarkoitusperien hyväksi. Edelleenkään en hyväksy tätä.

Rinnalle ovat nousseet itse asiassa saman asian variaatiot (ja/tai seuraannot):

  • Minä, minulle, minun -asenteesta kumpuavat valtataistelut ja oikeassa olemisen pakko.
  • …. ja monesti juuri tästä syystä pahoinvoiva paikallinen seurakunta ja moneen entistä pienempään palaseen pirstoutuva Kristuksen ruumis
  • … pienenevä ja voimansa menettänyt seurakunta/kirkko

Entistä enemmän ydinongelmana näen itsekkyyden – MINÄ, MINUN, MINULLE -asenteen. Vastalääkkeeksi tarjoan Filippiläiskirjeen 2. luvun sanoja:

Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s