Pönötyksestä uusiutuvaan seurakuntaan


Sanna Eulenbergerin kaavio sai minut kurtistamaan kulmiani. Tätähän minäkin olen miettinyt… sovellettuna seurakuntaelämään (jonka tunnen hyvin sen takia, että olen suurimman osan elämästäni työskennellyt seurakunnissa).

Ihmisiä, kun olemme, myös seurakunta on ihmisten yhteisö, vaikka kristillisen käsityksen mukaan seurakunta on samalla Jumalan suunnitelma. – Ja koska olemme ihmisiä, kohtaamme seurakunnassa “ihmisten ongelmia”, vaikka ajoittain meitä vaivaa illuusio siitä, että olemme niistä vapaita.

Eulenbergin kaavion oikea puoli on mielestäni uskomattoman lähellä sitä, millaisen mallin olen löytänyt Uudesta testamentista ensimmäisten kristittyjen (seurakunta)elämään liittyen.

Eulenberg kyselee muun muassa

Millaisen tunnekokemuksen yritys (seurakunta, yhteisö) välittää?

Onko se etäinen, mahtipontinen, kutistava, lokeroiva, eristävä? – Vai onko se kutsuva, inspiroiva, yhteistoiminnan mahdollistava?

Entä rakenteet?

Näin on aina tehty! – Entäs jos tehtäiskiin toisella tavalla?

Tietenkään ei tarvitse muuttaa sellaista, mikä toimii. – Esimerkiksi kristillisen seurakunnan/kirkon perussanoma on muuttumaton ja toimiva. Sen sijaan tyyli, jolla vietiin sanomaa eteenpäin kristinuskon ensimmäisillä vuosikymmenillä periaatteessa toimisi edelleen (matkustaminen jalkaisin, hevosella, purjelaivalla… tai kirjeiden kirjoittaminen pergamentille…) – mutta on parempiakin tapoja (autot, lentokoneet, painotalot, internet, tv,…). Aivan viime vuosikymmeninäkin moni asia on muuttunut ja siksi toimintatapoja on uskallettava muuttaa.

Hyvän olon illuusio

Uskon, että monen seurakunnan ahdingon syy on siinä, että niinä vuosina, kun meni hyvin, tuudittauduttiin hyvään olotilaan tajuamatta, että maailma ympärillä muuttuu. Ympäröivän maailman ja seurakunnan/yhteisön väliin muodostui kuilu, jota on ollut vaikea ylittää.

Budjetti vai (asiakas)tarve?

Kutistuneet resurssit (vaikkapa raha) pistävät pohtimaan: Kykenemmekö tekemään? – “Asiakkaan” tarve vie pohtimaan: Mitä tarvitaan?

Luin juuri Craig Groeschelin kirjasta Jokin esimerkin siitä, miten 100 000 €:n kassavajeeseen suhtaudumme eri tavoin sen mukaan, miten tärkeäksi asian oikeasti koemme: Jos sinulle tai minulle sanottaisiin, että meidän pitäisi saada 100 000 € kokoon tiettyyn aikaan mennessä, useimmat meistä sanoisivat: “Ei käy. Ei onnistu.” – Motivaatiotamme lisäisi huomattavasti meille todella tärkeä asia/tilanne – vaikkapa läheisen hätä.

Groeschel ilmaisee asian kaaviona: Rajalliset resurssit + jatkuvasti kasvava intohimo = räjähdysmäinen luovuus ts. rajallisiin resursseihin löytyy ratkaisu, kun motivaatio on kohdallaan.

Seurakuntanäkökulmasta: Kun meille syntyy palava halu tehdä tiettyjä asioita, alkavat löytyä myös esteet poistavat keinot.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s