Pönötyksestä uusiutuvaa seurakuntaan: Osa 2. Omistajuutta vai yhteisöllisyyttä

No comments

“Tätähän minäkin olen miettinyt… sovellettuna seurakuntaelämään (jonka tunnen hyvin sen takia, että olen suurimman osan elämästäni työskennellyt seurakunnissa)”, pohdin Sanna Eulenbergerin kaavion äärellä.

Ihmisiä, kun olemme, myös seurakunta on ihmisten yhteisö, vaikka kristillisen käsityksen mukaan seurakunta on samalla Jumalan suunnitelma. – Ja koska olemme ihmisiä, kohtaamme seurakunnassa “ihmisten ongelmia”, vaikka ajoittain meitä vaivaa illuusio siitä, että olemme niistä vapaita.

Eulenbergin kaavion oikea puoli on mielestäni uskomattoman lähellä sitä, millaisen mallin olen löytänyt Uudesta testamentista ensimmäisten kristittyjen (seurakunta)elämään liittyen.

Edellisessä artikkelissani Pönötyksestä uudistuvaan seurakuntaan käsittelin… Tässä artikkelissa kärki on omistajuudessa ja yhteisöllisyydessä


Omistajuutta vai yhteisöä

Niissä piireissä, joissa tällä hetkellä liikun, on puhuttu omistajuuden siirtymisestä. Tällä on tarkoitettu sitä, että nuorempi polvi ei ole pystynyt ottamaan yhteisöä omakseen. Yhteisö ja johtajuus on vanhoissa käsissä. Sukupolvien välinen juopa aiheuttaa närää puolin ja toisin. Esimerkiksi nuoret eivät koe vanhoja lauluja omikseen ja vanhemman väen mielestä nuorten musiikki loi liian kovaa. Sanatkaan eivät ole sitä, mitä ennen…

On voinut käydä niin, että kosketuspinta nuoremman väen ja vanhemman väen väliltä puuttuu melkein tyystin. Yhteisö ukkoutuu ja akkautuu silmissä.

Toisaalta omistajuutta on joissain tilanteissa koetettu siirtääkin. Ongelmalliseksi siirto on muodostunut esimerkiksi tilanteessa, jossa “omistajuutta” on koetettu kopioida sukupolvelta toiselle ja/tai henkilöltä toiselle  …koska emme ole toistemme kopioita… Molempien osapuolten turhautuminen on johtanut joko siihen, että nuorempi sukupolvi on mukautunut, lähtenyt tai “kapinoinut”.  Lopputulos olisi melkoisen toisenlainen, jos nuoren polven ja heidän persooniensa olisi annettu etsiä oma tiensä ja omat ratkaisunsa hoitaa tehtävä heitä isoissa linjoissa ohjaten ja auttaen.

Itse hiukkasen vierastan sanaa omistajuus. Minun mielestäni kukaan ei omista seurakuntaa… ei nuori polvi… eikä vanha polvi… ei pastori, vanhimmisto, kymmenysten/kolehdin antajat,…kirkollisveron maksajat…kirkko… seurakunta… Seurakunnan omistajuus (kristilliseltä näkökannalta, sellaisena kuin se Raamatusta nousee) on Kristuksella, seurakunnan/kirkon päällä – ja yhteisöllisyys on se “juttu”!

— me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,  josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on. KR. 38 — Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. KR 92 Ef. 4: 15, 16

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s