Väistämätön vastakkainasettelu

No comments

Vaiheitani seuranneet ovat nähneet monenmoisia vaiheita:


  1. Puskavaiheet, vaiheet, joissa halusin olla mahdollisimman etäällä ”elämäni narsisteilta” (Termillä tarkoitan kohtaamiani joko narsisteiksi virallisesti diagnosoituja henkilöitä tai ilmeisiä narsistisia piirteitä omaavia henkilöitä, joita matkalleni on ”siunaantunut” useita varhaislapsuudesta aivan viime vuosiin) ja heiltä piilossa. Niiden jälkeen

  2. Jumalan ilmestymisen, hoidon ja rohkaisun vaihe ja sitä seurannut vähittäinen
  3. ”siipien kasvatteluvaihe” ja
  4. toiminnan vaihe.

Rauhaanjättäminen – usein utopiaa

Joissain vaiheissa minua on syytettiin  ”elämäni narsisteihin” kohdistetusta vainoamisesta ja käskettiin jättämään heidät rauhaan.

Narsistin kohdalla ”rauhaanjättäminen” on käytännössä ihmeiden ihme toteutuessaan. Narsisti nimittäin ei hevillä jätä rauhaan sitä, jonka kokee uhkaksi jollakin tavoin. Narsistin kohdalla uhkaksi kokemiseen riittää välillä (sellaisen henkilön) pelkkä läsnäolo, jonka narsisti kokee uhkaksi. Uhkaksi riittää esimerkiksi se, että henkilö on pääsemässä siivilleen ilman narsistia. Psykologia puhuu ”narsistin lähteestä”. Kun tämä ihaileva lähde ehtyy, narsisti on hyvin, hyvin vihainen. Uhkaksi riittää myös se, että narsisti ei ole saanut henkilöä otteeseen. Narsisti luokittelee ympäristönsä ystäviin ja vihollisiin hyvin mustavalkoisesti.

Kuten Seppo Juntunen vtotesi eräässä tilanteessa:

”Mieluummin en olisi tässä puhumassa, mutta koska narsisteja on, olen…”

Tällä hän tarkoitti, että narsistisen ”toiminnan jatkuminen” oli syynä siihen, että hän – jälleen kerran – puhui ilmiöstä. Totta tosiaan tuolle puheelle tuntuu olevan tilausta, koska niin Sepolle kuin minullekin putkahtelee eteen ihmisiä, jotka (huokaus…) kertovat tutulta kuulostavan tarinan.

Raamatustakin tuttu

Olen lukenut paljon niin psykologian näkökulmaa narsismiin kuin myös hengellistä opetusta aiheesta. Samalla olen havahtunut siihen, että ilmiö ei ole Raamatullekaan vieras. Raamatun narsisteja voisivat olla kuninkaat Saul ja Herodes sekä kuningatar Iisebel. Kuvaavaa, sillä narsisti viihtyy vallan kahvassa. Joskus hän pyrkyrimäisesti pyrkii paikkaan, joskus tilaisuus avautuu muuta kautta ja narsismi pääsee valloilleen vasta valta-asemassa.

Case: Daavid ja Saul

Hurmuri ja pyrkyri

Kuningas Saulin tarina on erinomainen esimerkki siitä, kuinka narsisti hurmaa ympäristönsä. Ne jotka halusivat israelilaisille kuninkaan mieltyivät nimenomaan Saulin ulkonaiseen olemukseen. Narsisti näyttää pätevältä, tehtävään tarvittavilla alueilla muita päätään pidemmältä. Siksi hän yleensä pääseekin pitkälle.

Tukijasta uhkaksi – tahtomattaan

Ennemmin tai myöhemmin alkavat ongelmat – viimeistään silloin, kun joku (ehkä itsekään sitä tajuamatta) näyttää narsistin mielikuvissa muodostuvan uhkaksi narsistin asemalle. Muistamme esimerkiksi sen, että Daavid oli niin kauan Saulin suosiossa, kun Saul koki, että Daavidista oli hyötyä hänen valtakunnalleen eikä uhkaa hänen asemalleen. Heti, kun Daavid sai suosiota, Saul koki hänet uhkakseen. Vaikka Daavidista olisi edelleen ollut hyötyä Saulin valtakunnalle, koska Daavid oli koko ajan lojaali Saulille, Saul alkoi vainoamaan Daavidia.

Luottamus voiman ja voiton salaisuus

Daavidin elämästä on paljon oppimista. Lukemalla Daavidin psalmeja voimme huomata, että hän laittoi luottamuksensa Herraan ja siihen, että viimein oikeudenmukaisuus voittaa. Kun olen noita psalmeja lukenut ja niihin paneutunut, olen huomannut, kuinka niissä on luottamuksen pohjavire, joka näyttää tulleen nimenomaan sitä kautta, että Daavidilla oli henkilökohtainen, jopa läheinen suhde Herraansa. Samaan tapaan Job pystyi elämänsä synkimpinä hetkinä sanomaan, että hän tietä Lunastajansa elävän ja tietää, että tämä Lunastaja seisoisi viimeisenä hänen multiensa päällä. Ja entäpä Jeesus? Hän pystyi nukkumaan myrskyn keskellä – ja kirjaimellisesti kävelemään pois vainoojiensa keskeltä. Kysymys oli suhteesta, joka heillä oli Jumalaan. He tiesivät Jumalansa elävän!

Tinkimätön oikeuden tavoittelu

Toinen, minkä olen Daavidista – ja Jeesuksesta – pistänyt merkille, on heidän tinkimätön halunsa ja pyrkimyksensä oikeuden voittamiseen ja sen mukainen toiminta ja rukous.

Suru ja myötätunto uppiniskaisuuden edessä

Heiltä löydämme myös toisenlaisen katsantokannan asiaan: surevan ja myötätuntoisen. Daavid suri Saulin kuolemaa, Jeesus Jerusalemin kohtaloa. Heissä tulee esille Jumalan mielenlaatu. Kumpikaan heistä ei ilkkunut vastustajiensa kohtalolla, kuten ei Jumalakaan tee; Hänen mieleensä ei ole jumalattoman kuolema. Suurin voitto olisi, jos jokainen kääntyisi teiltään.

Valitettavasti kaikki eivät käänny – ainakaan oikeaan suuntaan. Saul kääntyi entistä syvemmälle pimeyteen vallanhalunsa ja oman minänsä sokaisemana. Kun Jumala tuntui vaienneen, hän kääntyi noituuden puoleen; kun ”tavallinen” toiminta ei riittänyt, hän kääntyi valheen puoleen – ja sinetöi dynastiansa lopun.

Koskaan, ei koskaan, pahuudella ole siunausta.

Case:Elia ja Iisebel

Hallitsija ja hengellinen vaikuttaja

Toinen Raamatun kuuluisa narsisti näyttää olleen kuningatar Iisebel. Hän on tyyppikuva paitsi hallitsijasta, myös hengellisestä vaikuttajasta, joka pystyi manipuloimaan miestään, kuningasta, ja monia muita. Tämän päivän karsimaattisuudessa liikkuu opetusta ”iisebelin hengestä”, joka usein samaistetaan voimakkaisiin naisiin. Jos emme puhu ”hengestä”, vaan ilmiöstä, ilmiön voi kahdata yhtä lailla molemmissa ”sukupuolissa”. Toinen mikä Iisebeliin yhdistetään usein on ”auktoriteetin uhma”. Eräässä mielessä tämä selitys ontuu, koska asemansa perusteella Iisebel edusti auktoriteettia – ja käytti sitä kursailematta ja häikäilemättä.

Hairahtunut hengellisyys kansan makuun

Tässä yhteydessä kohtaamme aikamme karismaattisuuden auktoriteettiopetuksen aukkokohdan. Aiemmin mainitsinkin, että auktoriteettia pitäisi tämän opetuksen mukaan kunnioittaa eikä siihen koskea. Iisebel ja Ahab jos ketkä olivat auktoriteetteja. He olivat auktoriteettaja myös aikansa hengellisyydessä, tosin niin, että olivat johtamassa kansaa epäjumalanpalvelukseen. Yliluonnollinen veti puoleensa. Yliluonnollisia ilmiöitä oli “rintamalinjan” molemmilla puolilla; sekä Jumalan että Baalin/Astarten profeetat tekivät ilmeisiä ihmeitä ja molemmat “profetoivat”. Ilmiöiden perusteella oli varmasti vaikea erottaa, kumpaa puolta henkilö edusti. Isoin ydinero oli hedelmä: Ketä palvelemaan, he johtivat ihmistä…

Kantti kestää kompromissittoman kohtaamisen

Elia ja Elisa joutuivat vastakkain Iisebelin ja tämän ”hovin” kanssa, koska edustivat Iisebelille uhkaa – olemalla Jumalan palvelijoita kompromissittomasti.

Tänä aikana karismaattisissa piireissä tähyillään Elian ja/tai Elisan edustamana ”kaksinkertaisen” voitelun perään. Usein unohdetaan, mitä tuo ”voitelu” edustaa: kompromissitonta seisomista Jumalan ja Hänen Sanansa ja tahtonsa edustaman takana. Tämä kompromissittomuus johtaa joissain tilanteissa väistämättömään konfliktiin ja vastakkainasetteluun sellaisen kanssa, joka on vastoin Jumalan ja Hänen Sanansa ja tahtonsa edustamaa. ”Elian voitelusta” on gloria kaukana. ”Voideltu Elia” joutui kannaltaan haastavaan – jopa vaaralliseen – vastakkainasetteluun ”auktoriteetin” kanssa. Kun luemme Elian ”tarinaa” huomaamme, että hän ei tuollaiseen vastakkainasetteluun hakeutunut, vaan lähinna ajautui sen vuoksi, mitä edusti.

Kuten aiemmin totesin Daavidin kohdalla, Elia näytti tuntevan Jumalansa. Siksi hänellä oli kanttia seisoa yksin Baalin profeettojen haastajana. Hän tiesi Jumalansa voiman ja mielen.

Ei mikään pilipalivoima

Joskus meillä on sadunomainen kuva näistä Baalin profeetoista. Pidämme heitä ”pilipaliprofeettoina”. Asiayhteydestä meidän on huomattava, että näyttää siltä, että ikään kuin nämä ”profeetat” olisivat kokeneet saaneensa jonkinlaisia vastauksia tai ainakin näitä vastauksia odottaneet ja olettaneen, koska Raamatun lehdillä kertomuksesta välittyy käsitys siitä, että ”Baalin vastaamattomuus” oli heille shokki.

Luin vastottain kertomusta Aasiassa alkuperäiskansojen parissa lähetystyötä tehneestä raamatunkääntäjästä, joka kertoi suhtautuneensa heimojen keskellä olevaan taikauskoon nimenomaan taikauskona, kunnes raamatunkääntämisessä kohdatut vaikeudet saivat hänet miettimään sielunvihollisen todellisuuden mahdollisuutta. Valaiseva tarina kertoi, kuinka tämä raamatunkääntäjä tiimeineen kääntyi rukouksessa solmukkaassa tilanteessa Jumalan puoleen ja yksi osa kerrallaan pettänyt tekniikka alkoi toimia siinä määrin, että painotyö saatiin valmiiksi. Tapahtuneesta lähetystyöntekijälle oli jäänyt käteen rukouksen etuoikeuden käyttäminen: Tiimeineen hän rukoili erityisesti työn kannalta kriittisten pisteiden puolesta ja vastukset tasoittuivat.

Meidän sivistyneiden länsimaien kristittyjen ei kannata pitää pimeyttä pilipalivastustajana, vaan ottaa se vakavasti – kuitenkin Jumalan voimaan luottaen.

Näin Elia teki. Kirjaimellisesti haastoi kuningatar Iisebelin suojatit. Elian Jumala osoitti voimansa. Uudessa testamentissa viitataankin Jaakobin kirjeessä Eliaan esimerkkinä yhdestä vanhurskaasta, jonka harras (antautunut) rukous kuullaan.

Uhka henkilöityy

Iisebeliä tapahtunut ei näyttänyt vakuuttavan – tai sitten vakuutti. Reaktio ei vain ollut kääntyminen Jumalan puoleen vaan entistä voimakkaampi kääntyminen Eliaa vastaan. Siitä huolimatta, että rukouvastauksen takana oli Jumala, Iisebel henkilöi uhkan – Eliaan.

Pelästyneestä pelastuksen välikappaleeksi

Elian kertomuksen tuntevat tietävät, että Elia pelästyi ja pakeni.

”Elämäni narsisteista” kokemusta rikkaampana ymmärrän Eliaa. Joskus tulee se hetki, jolloin kerta kaikkiaan ei enää pokka pidä eikä rohkeus kestä. Itse asiassa itsekin olen jälkeen päin ihmetellyt sitä, kuinka joissain tilanteissa olin rohkeasti paikallani – ja asioiden helpotuttua tuli jonkinasteinen ”romahdus”: pelko ja pakoonjuokseminen.

Elian kertomuksessa on lohdullista nähdä se, että Jumala ilmestyy ”tasoltamme”. Silloin kun emme kestä voimakasta puhetta, olemme nääntyneitä ja nälkäisiä, Hän puhuu niin, että ymmärrämme: Saamme kokea Hänen huolenpitoaan.

Elian kohdalla näyttää ikään kuin suuret voitot olisivat olleet takana päin. Kuitenkin hänen voitelemansa kolme ihmistä: yksi profeetta ja kaksi kuningasta olivat avaimet Jumalan lupausten toteutumiseen nimenomaan siinä mielessä, että Iisebelin valta israelilaisten kohdalla murtui lopulta.

Auktoriteetin kunnioitusopetus ei tätä taustaa vasten ole todellakaan yksioikoinen: Kuten Elia oli seissyt Jumalan tahdon takana  ja joutunut vastakkain Iisebelin kanssa, hänen voitelemansa Jeehu kirjaimellisesti kukisti Iisebelin – mutta ei tehnyt sitä omassa voimassaan, vaan Jumalan lupausten kantamana ja Jumalan valtuuttamana.

Julkaistu 17.10.2012

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s