Menneisyys, jota ei pitänyt olla

Menneisyys, jota ei pitänyt olla

Tänään minusta tuntuu epätodelliselta tilanne, jonka koin syksyllä -94: Löysin läheiseni papereista paperin, jossa luki latinaksi parantumattomasti antisosiaalinen. Katsoin hetken paperia – ja laitoin roskiin.

Elämäni “antisosiaalinen” osasi veistää huumoria taustastaan: sammakoista, joita oli grillannut tätinsä kauhuksi paistinpannulla lapsena, kepposista, joita oli tehnyt kavereilleen, nyrkki- ja myöhemmin pyssytappeluistaan, jopa pikkurikollisen urasta. Ja kaikkihan oli uskoontultua annettu anteeksi.

Menneisyyttä ei ollut. Vai oliko sittenkin – tavallaan nykyisyydessä?

13 vuotta myöhemmin enemmänkin kuin hämilläni kyselen ja ihmettelen:

  • Tässäkö onkin syy siihen, miksi monet rukoukseni eivät toimineet tämän henkilön kohdalla eikä ihmissuhdekirjoista näyttänyt olevan hyötyä?
  • MIKSI en ole kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Vaikuttiko asiassa se, että tämän diagnoosin saanut oli nk. tullut uskoon ja todisti parantuneensa?
  • Voi hyvänen aika! Miten on mahdollista, että minä, joka pidin itseäni toisten sielunhoitajana ja olin ollut tekemisissä narsismin kanssa aiemmin, en ole nähnyt narsistia lähimmässäni?!

Eheytymiskurssilla tajuan, että läheiseni käyttäytyi edelleen nk uskoontulostaan huolimatta diagnoosin mukaisesti. Näen elämäni monimutkaisuuden näytetyissä dioissa.

Häilyvä “todellisuus”

Antisosisiaalisuus on narsismin rujompi ja vähemmän ovela ja hurmaavampi muoto. Kameleontti kentässä kuvaa myös narsismin antisosiaalista muotoa hyvin.

Yhdysvaltalainen sivusto Out of FOG kehottaa kysymään seuraavat kysymykset:

  • Valehteleeko läheisesi sinulle tai varastaako sinulta jotain?
  • Onko sinulle sellainen vaikutelma, että hän ei tunne katumusta loukattuaan sinua?
  • Onko hänellä lapsena/ nuorena ollut aggressiivinen (tapellut, uhkaillut, kiusannut, kohdellut julmasti eläimiä, käyttänyt aseita tai pakottanut jonkun seksiin) tai
  • Onko hän tarkoituksellisesti vahingoittanut toisten omaisuutta (tuhopoltto tai vandalismi). tai
  • Onko hän vlehdellut, näpistellyt tai tehnyt murtovarkauksia? Lintsannut koulusta, hermostuttanut opettajat tai ollut seksuaalisesti aktiivinen hyvin nuorena?
  • Oletko nyt huolissasi turvallisuudestasi hänen (väkivaltaisen tai uhkaavan) käytöksensä takia?
  • Onko läheiselläsi vaikeuksia ylläpitää läheisiä ihmissuhteita? Onko hän usein riidoissa jonkun kanssa?
  • Laiminlyökö läheisesi sinun tarpeitasi?
  • Tuntuuko sinusta, että sinulle annettu tunnustus on teennäinen ja sen tarkoituksena on johdatella sinua?
  • Onko läheisesi huimapäinen ja impulsiivinen? Tuntuuko sinusta, että hän ei pysty hallitseman itseänsä?

Listan näkeminen saa minut näkemään uudessa valossa vitsillä veistettyjen kertomuksien paistetut sammakot, tarinat tappeluista ja kahnauksista, myös vuosien mittaan sattuneet asiat: sydämen pysäyttävät ohitukset, hajonneet asiat ja esineet, myös itseeni kohdistuneen uhkan, valvotut yöt, kun pohdittiin sitä, kuka on tällä kertaa viemässä tämän ihmisen työtehtävät ja paikat…

Vasta pitkän matkaa kuljettuani noista päivistä ymmärrän palasen siitä, missä kummassa olen oikein elänyt. Antisosiaalisella on kaksi maailmaa:

  • Maailma, jonka ulkopuoliset näkevät. He näkevät mukavan naapurin, perheenisän, jne.
  • Maailma, jonka näkee lähipiiri ja se, joka joutuu jostain syystä kahnauksiin antisosiaalisen persoonallisuuden kanssa. Heille antisosiaalinen osaa olla äärettömän julma ja kova, manipuloiva ja alistava.

Kaksi erilaista maailmaa selittyvät antisosiaalisen mielellä ja psykologian ilmiöllä nimeltä “splitting”. Henkilö ikään kuin elää kahdessa erillisessä maailmassa, jotka ovat niin erillään, että emme voi olla varmoja, erottaako hän näitä maailmoita vai ei.

  • Tämä voisi selittää sen, että henkilö voi ylistää rukoustilanteessa ja/tai vakuuttaa rakastavansa vaimoaan (90 % antisosiaalisista on miehiä) ja seuraavassa hetkessä vaimo voi olla hengenvaarassa.
  • Tämä voisi selittää myös sen, että muu kuin antisosiaalisen kanssa konfliktiin joutunut joukko, näkee antisosiaalisessa mahtikamun.

Maailmat ovat antisosiaaliselle todellisuutta – eikä hänellä useimmiten tuota vaikeutta siirtyä maailmasta toiseen. Mmaailmasta toiseen siirtyminen luo antisosiaalisen ympäristölle hyvin häilyvän ja epävakaan ympäristön elää – yhtä häilyvän ja epävakaan kuin antisosiaalinen käytökseltään ja mieleltään on. (Edes lähi)Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Jälkeen päin on suorastaan mielettömän vaikea hahmottaa tapahtunutta. On kuin eläisi tai olisi elänyt peilitalossa.

Piintynyt paha pelissä

Niin, ihmisestähän meidän pitäisi (pystyä) uskoa (uskomaan) hyvää ja pitää (pitämään) peruslähtökohtaisesti luotettavina. Narsismin ja antisosiaalisuuden kanssa tekemisissä oltaessa tämän peruslähtökohdan joutuu väistämättä unohtamaan. Narsistiin tai antisosiaaliseen ei voi luottaa edes silloin, kun hän sanoo: “Hyvää päivää”; samaan aikaan narsisti tai antisosiaalinen voi toivoa/toivottaa sinulle pahaa. Tälle kaikelle selityksen antaa narsistin tai antisosiaalisen mielen kaksijakoisuus.

Tiedän kyllä… Kovasti toivomme ja rukoilemme, että läheisemme muuttuu. Jumalalle toki kaikki on mahdollista. Myös narsistin tai antisosiaalisen kohdalla.

Uskovinakin on katsottava totuutta silmiin. On turha uskotella itsellemme muutosta tapahtuvaksi, jos Jumala ei sitä nimenomaisesti ole oikeasti luvannut. – Ja tähän ei riitä narsistin tai antisosiaalisen sana, vaan Jumalan oma, eittämätön sana ja lupaus.

Hengellisessä kentässä temmeltävä narsisti osaa tarjota myös hengellisesti keppiä ja porkkanaa: Uhata tuomiolla ja tuholla sekä luvata maat ja mannut vaikkapa profetiaan asian pukien. Tällä hän yrittää viimeisin voiminkin sitoa uhrinsa itseensä.

Edes hyvää tarkoitavien esirukoilijoiden sanoja ja julistuksia ei tässä voi ihan “täpöillä” uskoa. Liian usein me uskovina olemme liian sinisilmäisiä julistamaan muutosta tilanteeseen, jossa muutosta ei ole tulossa – yksinkertaisesti sen takia, että pelissä on mukana yksi itsepintaisesti muuttumisesta kieltäytyvä palikka.  Jos narsisti/antisosiaalinen itse ei halua muuttua, Jumala ei muuta häntä väkisin. Raamatussa meillä on riittävästi esimerkkejä siitä lopusta, jonka itsepintaisesti Jumalaa ja muutosta vastaan tappeleva ihminen kohtaa: Saul, Iisebel, jne.

Narsismin ja antisosiaalisuuden kanssa tekemisissä ollessamme olemme tekemisissä niin paatuneen ja syvälle piintyneen (käyttäytymis)muodon kanssa, että joskus hengellisesti katsoen on hyvin lähellä myös persoonallisen pahan, sielunvihollisen voimat (vaikka ihminen itse väittäisi olevansa “Jumalan voideltu” tai kantaisi minkämoista “hengellistä” titteliä tahansa).

Perustelen väitteeni seuraavasti: Jokainen Raamattunsa tunteva kristitty muistaa Jeesuksen sanoneen, että varas on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan, mutta Jeesus on tullut, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Me tunnistamme ihmisen tekoineen hedelmistään. Tunnistamme siten myös tekojen lähteen.

Yksinkertaistaisin asian niin, että kaikki mikä tukee ja kantaa elämäämme on Jumalasta – ja kaikki, mikä nakertaa ja tuhoaa elämäämme on vastustajasta, sielunvihollisesta.

Jumalan ajatukset meitä kohtaan ovat rauhan, ei tuhon ajatukset. Alkutekstin ajatuksen mukaisesti Jumala tahtoo meidän menevän eteenpäin, elävän rauhassa ja menestyvän. Tätä kaikkea hyvää vastaan toimii narsisti ja antisosiaalinen persoonallisuus – verisesti taistellen!

Auktoriteetti ilman oikeutusta

Teologisesti ajatellen, auktoriteetin(kin) taaksekin piiloutuva narsisti tai antisosiaalinen on laittomilla asioilla. Vaikka hän laittaisi itsensä Jumalan ja Hänen Sanansa (tai profetiat) verhokseen, niin – koska hän ei aja Jumalan asiaa – hän on “laittomalla alueella”.
Siksi kristittynä ei tarvitse alistua väärän auktoriteetin alle, kun se kerran sotii Jumalan tahtoa vastaan.

Narsistin auktoriteetille ei ole teologisia – eikä usein edes juridisia perusteita. Esimerkiksi

  • Yksi oman elämäni narsisteista sanoi minulle aikanaan, että en saa muuttaa paikkakunnalta ilman hänen lupaansa (jota hän tosiaankaan ei ollut halukas antamaan). Kysyessäni asiaa viranomaisilta, he alkoivat nauramaan ja virkailija vastasi: “Kukaan ei voi kieltää sinua muuttamasta. Suomi on vapaa maa. ” Samaan tapaan
  • Narsistin johtama seurakunta tai uskonnollinen yhteisö voi kieltää liittymästä muuhun yhteisöön (usein viesti on verhottu uskonnolliseen uhkaan, kuten taivaspaikan menettämiseen tai saatanan valtaan joutumiseen, sairauteen tai kuolemaan). Myöskään tuollaiselle uhkailulle ei ole enempää teologisia kuin juridisiakaan perusteita. Ensiksikin pelastus ei (ainakaan minun Raamattuni mukaan) riipu yhteisön nimikyltistä, vaan uskonyhteydestä Kristukseen (vieläpä niin, että aloitteentekijä tässä on Kristus!!!). Toiseksi Suomessa on uskonnonvapaus, jota ei saa rajoittaa. Ihmisellä on täysi oikeus käydä kenen tilaisuuksissa tai missä tahansa tilaisuudessa keneltäkään lupaa kysymättä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s