Kristitty kriitikko on taitolaji

Kristitty kriitikko on taitolaji – artikkelin julkaisemisen jälkeen koko blogini (mukanaan 1200 artikkelia hengellisen kentän ilmiöistä) kaatui. – Tämä uusi blogi on noussut pikavauhtia entisen tilalle.

Jokainen, joka on lukenut aiempaa blogiani, tietää, että olen kirjoittanut epäkohdista – ajoittain terävästikin. Olen kuitenkin pyrkinyt tekemään sen tyylillä, ts. olen pitäytynyt ilmiöiden ja toimintatapojen arvioinnissa.

Toinen soundi

Kun viime aikoina olen toistuvasti törmännyt “kollegoihini”, olen osan heidän toiminnassaan havainnut perin toisenlaisen “soundin”. Tämä on herättänyt pohtimaan asiaa perinpohjin ja kirjoittamaan aiheesta aivan uudesta perspektiivistä.

Paitsi keskustelun “soundista”, olen ollut huolissani myös keskustelun sisällöstä. Materiaalia tutkiessani olen pistänyt merkille, että niin maailmalla kuin Suomessa kritiikin sisältö välittyy maailmalta meille ja leviää, jalostuu ja muotoutuu eteenpäin suomalaisten kriitikkojen keskuudessa.

Artikkelissani Suolaa vai syanidia pohdin keskustelutyyliä referoimalla Greg Morsen artikkelia

Geenivirhe

Tuossa kadonneessa blogissani oli artikkeli “Ettemme vain tulisi kopioineeksi geenivirhettä”. Artikkelissa varoittelin kopioimasta mitään opetusta suineen, päineen, korvineen ilman perinpohjaista arviointia – koska aina on riski, että opetuksessa oleva virhe kopioituu ja jopa kertautuu mitä useamman välikäden kautta viesti kulkee.

MIksi kristitty on altis disinformaatiolla ja miten korjata kurssi

Informaatiosodasta kristillisessä kentässä

Vaihtoehto

Vaihtoehdoksi tarjoan Luovuuden juhlaa ja parempaa palautetta sekä kaunista oikeaoppisuutta.

Ytimessä pitäisi muistaa säilyttää, että kristityn ydintehtävä on kertoa evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Tämän tavoite puolestaan on uskon syntyminen. Tämän jälkeen vuorossa on uskovan auttaminen eteenpäin. Kritiikki harvoin on parhaita motivointi- ja varustamiskeinoja.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s