Nimetön, nimellinen vai nimeltä kutsuttu?

Hei , minähän en olekaan nimetön tai nimellisesti nimetty, vaan minä olen minä – nimeltä kutsuttu

No comments

Onton lupauksen salaisuus alkaa raottua

Istuin vanhan toimistoni vähitellen tyhjentyvien kirjahyllyjen äärellä. Kirjoja selatessani yhtäkkiä palautui mieleeni muistumia lapsuudestani, kun hyllystä löytyi muutama varhaisimpia lukukokemuksiani. Samalla löytyi selitys sille, miksi olen moneen otteeseen kokenut, että en ole mitään – ja selitys myös sille, miksi Sanan lupaus siitä, että Jumala on kutsunut minut nimeltä, oli jäänyt ontoksi.

Olin asiaan törmännyt jo aiemmin; tällä kertaa asia putkahti mieleen uudessa ulottuvuudessa. Nimittäin taannoin maatalouslomittajana ollessani törmäsin yhteen maatalon isäntään, joka aloitti kaikki ohjeensa sanoilla: “Paula, painat tästä nappulasta ja kone…” tai “Paula, annat tälle lehmälle aamuisin ja iltaisin antibioottia”. Minusta nimeltä kutsuminen tuntui vieraalta.

Nimellisesti nimetty

Mieleeni palautui pätkiä lapsuudestani. Äitini ei ikinä kutsunut minua nimeltä! Millä ihmeellä hän minua nimitti, sitä en tajua, mutta omaa nimeäni hän ei käyttänyt kuin puhuessaan minusta jolle kulle muulle (esimerkiksi opettajalle). Äitini kuoleman jälkeen jututtaessani sukulaisiani on selvinnyt se, että äidin isä on ollut melkoinen diktaattori, joka on pitänyt vaimonsa ja lapsensa kurissa ja nuhteessa (negatiivisessa merkityksessä). En pitäisi ihmeenä, vaikka äitini olisi ollut isälleen “ei mitään” ja äitini puolestaan alitajuisesti siirsi toimintamallin tyttäreensä.

Melkoisen hurjaa  yli 40-vuotiaana tajuta se, mikä on alitajuisesti ohjannut elämääni – myös vääriin ratkaisuihin:

Koska en ole mitään, en voi pyrkiä pidemmälle. Tämä on varjostanut niin tavoitteita elämälle yleensä kuin hengellistä elämääkin.

Jotkut elämäni tilanteet ovat olleet omiaan vahvistamaan tätä. Olen (alitajuisesti) ajautunut alistaviin ihmissuhteisiin – ja myös seurakunnallisiin kuvioihin, joissa samat mekanismit ovat hallinneet. Mieluusti olen antanut periksi, niiannut ja poistunut takavasemmalle – js toistanut kuviota uudelleen ja uudelleen.

En ole mitään…? Vai olenko sittenkin?

Kysymykset ovat saaneet minut hämmentymään. Olen jo tätä opetellut hyvin yksinkertaisissakin asiossa, kuten vaikkapa istumaan koko tuolilla  … tai kävelemään suoraselkäisesti lattian poikki korkokengät jalassa (kuten eräs rikkinäisyyteni ja arkuuteni havainnut minut haastoi tekemään…)

Nimeltä kutsuttu

Vähitellen avautuu ymmärrys: Hei , minähän en olekaan nimetön tai nimellisesti nimetty, vaan minä olen minä, Paul(iin)a.

Jumalankin nimeltä kutsuma. Äärettömän arvokas. Hänen kätensä ihoon piirretty. Hänen Poikansa lunastama.

Voit nimeni paikalle sovittaa oman nimesi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s