Kuorettuma

Katselin kynnöspeltoja, jonne viljelijät suuntaavat heti, kun pellot ovat kuivuneet harattavaan kuntoon.

Field Geometry - Peltogeometriaa

Kuorettuma.

Sana putkahti mieleeni parinkymmenen vuoden takaa maatalousopinnoista.

Hienojakoinen maalaji, erityisesti hiesu, on altis kuorettumiselle. Hiesu on hienojakoista ja pölyävää kuivana. Kastuessaan se ei ime kunnolla vettä, vaan siitä tulee hyllyvää löllöä. Kun löllö kuivuu, se on kuin uunissa kuivahtanut kalakukon kansi. Kuorettuma on vaaraksi uudelle kasvulle. Sinnikäs oraskaan ei siitä aina jaksa kasvaa läpi. Ainoa konsti on varovaisesti rikkoa kuorettuma vaikkapa jyrällä tai rikkakasviäkeellä. Kuulostaa kovakouraiselta. Suora lainaus aihetta käsittelevästä kirjoituksesta:

Oras kestää yllättävän hyvin äestystä, kunhan sitä ei revitä juurineen maasta.

Näennäisesti kovakourainen rikkominen on tarpeen. Muuten osa – tai peräti kaikki – oraista kuolevat. (Oheinen kuva, vaikka onkin otettu Hollannista kuivuuden ja tuulen karaisemilta alueilta, antaa kuvan siitä, miltä myös kuorettunut pelto näyttäisi.)

untitled-6520

Kuorettuma voi liittyä myös hengellisyyteemme:

kuorettuma

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s